Lounais-Häme Forssa

FoSu otti cupin jatkopaikan pitkän kaavan mukaan

FoSu jatkoon Suomen cupissa jatkoaikavoitolla.
Laitavääntöä. FoSun Kalle Laukkanen kamppailee Karhukoplan Kalle Sepän kanssa.

FoSu ja säkyläläinen Karhukopla tahkosivat Suomen cupia pidemmän kaavan mukaan sunnuntai-iltana Forssassa. Jatkopaikan nappasi lopulta FoSu, kun Juha Aaltonen laukoi forssalaisille jatkoajalla 6–5-voittomaalin.

Aaltosen kaukaa tykittämä voittomaali kuvasi illan kulkua. Karhukopla tukki tiiviisti keskustan ja hyökkäsi terävästi nopeilla silloin harvoin kun pallon sai. FoSu piti varmasti 80-prosenttisesti palloa, mutta pyöri laidoilla. Ratkaisuja haettiin laukauksilla, mutta sihti ei ollut useimmiten kohdillaan. Liian monta vetoa karkasi harakoille.

– Tänään oli otteissa sunnuntaifiilistä. Ei mitään pois vastustajalta, se pelasi hyvin omalla tyylillään, mutta me emme olleet tehokkaita ja tyydyimme jäämään laidoille. Vedoissa ei ollut tarpeeksi tarkkuutta, totesi FoSun valmentaja Ville Into.

FoSu johti peliä parhaimmillaan parilla maalilla, mutta ei pystynyt missään vaiheessa ratkaisemaan kamppailua. Karhukopla roikkui sitkeästi mukana ja intoutui kolmannessa erässä avaamaan pakettiaan ja tappelemaan tosissaan voitosta.

FoSu nousi Juha Laitilan viimeistelemällä maalilla päätöserässä 5–3-johtoon, mutta KaKo taisteli tasoihin ja vei pelin jatkoajalle. FoSu pystyi kuitenkin kampeamaan Aaltosen osumalla sen tärkeimmän eli jatkopaikan cupin viidennelle kierrokselle.

FoSun maaleista vastasivat Matti Mertanen, Kalle Laukkanen, Joe Koppanen, Ville Salomäki, Juha Laitila ja Juha Aaltonen. FL

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic