Lounais-Häme

FoSu parempi maalijuhlissa

Säkylässä mätettiin maaleja oikein urakalla, kun Forssan Suupparit haki vieraspisteet Karhukoplalta 8–13 (2–4, 2–5, 4–4) -voitolla.

FoSu hallitsi lauantai-illan 2. divisioonakamppailua alusta asti. Normaalia pienemmällä kentällä oltiin nopeasti tekopaikoissa ja se näkyi tulostaululla. Jo avauserässä nähtiin kuusi osumaa, FoSu teki niistä neljä.

Toisen erän jälkeen FoSu oli jo 4–9-johdossa. Joukkueen valmentajaa Ville Intoa lämmitti erityisesti se, että joukkueen kokeneet tehomiehet Juha Laitila ja Teemu Aaltonen heiluttivat KaKon maaliverkkoja ahkeraan.

-Oli todella hyvä peli pojille. Yrityksestä ei ole ollut tähän asti kiinni, mutta maalihanat ovat olleet vähän tukossa. Nyt aukesi, Into tuumi.

FoSun pelin kurinalaisuus kärsi hieman päätöserässä, kun otteli oli käytännössä ratkennut. KaKo ei päässyt FoSua kuitenkaan viittä maalia lähemmäs.

-Olimme viidellä viittää vastaan parempia varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä. Aika ehjä suoritus, Into totesi.

Teemu Aaltonen viimeisteli FoSulle neljä maalia. Juha Laitila kokosi puolestaan tuhdit tehot 2+4. Kakkoskentän Kalle Laukkanen takoi forssalaisille kolme maalia.

FoSun pelit jatkuvat ensi perjantaina, jolloin joukkue kohtaa Turussa sarjanousija TVV:n.

-TVV ei ole tuttu joukkue, mutta pelaajalistalta löytyy kyllä tuttuja nimiä, jotka ovat olleet nuorempina lupaavia junioreita TPS:ssä. Pelistä ei tule varmasti helppoa, sillä lohko on tasainen, eikä siinä ole huonoja joukkueita, Into ennakoi. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat