Lounais-Häme

FoSulle täysi kymppi

Pirteä FoSu takoi kymmenen osumaa, kun se nitisti tämän vuoden viimeisessä pelissään suurinumeroisesti UHV Bullsin Vehmaalla. Koko ajan pelin edetessä parantanut FoSu ei antanut Bullsille lopulta mitään mahdollisuuksia ja tukevoitti voitollaan asemiaan lohkon kärkinelikossa.

FoSu aloitti perjantaina terävästi ja teki ottelun kaksi ensimmäistä maalia. Ensin asialla oli Kalle Laukkanen, sen jälkeen onnistui Niko Majalahti.

Bullsin Juuso Lehtonen kavensi erän lopulla 1–2:een.

 

FoSu vei ottelua toisessakin erässä. Teemu Aaltonen vei FoSun 1–3-johtoon ja kohta Juha Laitila viimeisteli lukemiksi 1–4. Erän lopulla konkari Petri Mäkeläinen siirsi ylivoimalla Suupparit jo neljän maalin johtoon.

Forssalaisten marssi jatkui päätöserässä. Teemu Aaltonen, Otto Kilpi ja Aleksi Kanninen veivät FoSun nopeassa tahdissa jo 1–8-johtoon.

Tämän jälkeen mentiin kymmenisen minuuttia ilman maaleja. Erän lopulla FoSu iski vielä kahdesti, kun Teemu Aaltonen ja Veeti Kainulainen tekivät loppunumeroiksi 1–10.

-Kaveri ei saanut oikein mitään aikaiseksi viidellä viittä vastaan, me otimme heidän aseensa kyllä hyvin pois, totesi FoSun valmentaja Ville Into.

FoSun seuraava peli 2. divisioonassa on kolmen viikon kuluttua. FoSu saa loppiaisena vieraakseen Karhukoplan Säkylästä.

-Käyrä on nouseva, enkä näe mitään syytä, etteikö se jatkuisi sellaisena myös joulun jälkeen. Tauko tulee nousuvireestä huolimatta joukkueelle hyvään saumaan, sillä meillä on paljon loukkaantumisia ja flunssaakin on liikkeellä, Into sanoi. FL

 

Fingerpori

comic

Uusimmat