Lounais-Häme Forssa/Porvoo

FPS kävi johdossa kahdesti mutta se ei riittänyt – Hunters nousi voittoon vakuuttavalla päätöserällä

Kaksi kertaa johdossa käynyt FPS kaatui Porvoossa.
Otto Rantanen summasi Porvoossa tehot 1+1, mutta se ei auttanut Palloseuraa voittoon. Kuva: Lassi Puhtimäki

Forssan Palloseura ei onnistunut kellistämään vieraskentällä Porvoon Huntersia perjantaina Suomi-sarjan ylemmässä jatkosarjassa.

FPS kaatui lopulta lukemin 5-2 (0-1, 2-1, 3-0).

Kotijoukkue avasi ottelun maalitilin Otto Rantasen osumalla avauserässä, mutta kotijoukkue iski tasoihin ottelun puolivälin tienoilla.

FPS:n paikka johtoaseman palauttamiseen tuli vajaa neljä minuuttia myöhemmin ylivoimalla, eivätkä forssalaiset jättäneet sitä käyttämättä. Rantasen syötöstä Aleksi Karlsson vei FPS:n 2-1-johtoon.

Ilo oli lyhytaikainen. Vain nelisen minuuttia myöhemmin Huntersin Teemu Mielonen johdatti joukkueensa tasoihin.

Kolmas erä oli kotijoukkueen. Mielonen iski ensin illan toisellaan Huntersin maalin karkumatkalle, muutama minuutti myöhemmin Jaska Ojanperä kasvatti johtoa kahteen maaliin. Viljami Korhonen viimeisteli loppulukemat 5-2 tyhjään maaliin.

FPS-maalivahti Petrus Lintonen venyi peräti 46 torjuntaan Huntersin Dominik Salaman selvittyä 25 torjunnalla.

FPS jatkaa Suomi-sarjan ylemmän jatkosarjan neljäntenä. FL

Uusimmat