Lounais-Häme

FPS vahvisti asemiaan

FPS vahvisti asemiaan tasaisessa kamppailussa Suomi-sarjan ylemmän jatkosarjan paikoista, kun se haki eilen Porista Karhu HT:stä 5-4 (5-1, 0-1, 0-2) voiton.

FPS nousi voitolla tasapisteisiin neljäntenä olevan HCIK:n kanssa. Takana kärkkyvät Hokki pisteen päässä ja KooVee kolmen pisteen päässä.

Runkosarjan kuusi parasta pelaavat kaksinkertaisen ylemmän jatkosarjan ja sen jälkeen pudotuspelit, johon pääsevät myös alemman jatkosarjan kaksi parasta.

FPS:llä on oiva tilaisuus edetä ylempään jatkosarjaan, kun se kohtaa runkosarjan viimeisissä peleissä viikonloppuna VG-62:n kotona ja vieraissa. Naantalilaiset ovat sarjassa toiseksi viimeisinä.

FPS pohjusti voittonsa ensimmäisessä erässä, jossa se viimeisteli viidestä maalistaan neljä ylivoimalla. FPS teki yv-maalinsa alle kuudessa minuutissa, kun 1-1 numerot vauhtuivat 5-1 erävoittoon.

Loppupeli sujui Karhun takaa-ajossa. Kotijoukkue nousi maalin päähän 14 minuuttia ennen loppua, mutta tuon jälkeen FPS:n puolustus piti oman pään puhtaana.

– Ensimmäinen erä oli meiltä tosi hyvä. En tiedä miksei pystytty jatkamaan samalla tahdilla. Kun ote kirposi, loppupeli meni vaikeaksi vastustajan painaessa päälle. Lopputulos oli kuitenkin hyvä, kun saimme sen mitä lähdimme hakemaankin, totesi FPSn valmentaja Asko Rantanen.

FPS:n maalintekijöinä kunnostautuivat Jeffrey Lawman, Teemu Karjalainen, Mikko Jaakkola, Juuso Hämäläinen ja TuTo-laina Niklas Lehtimäki. FL

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti