Lounais-Häme

FPS:llä ei syytä riemuun

Mahtavan marraskuun jälkeen FPS:n peli Suomi-sarjassa on alkanut tökkiä.

Eilen FPS kärsi kolmannen peräkkäisen kotitappion, kun sarjatulokas Jyväskylän Riemu haki Forssasta vähämaalisen voiton 2-1 (1-0, 0-0, 1-1).

Riemu voitti FPS:n myös lokakuussa Jyväskylässä 4-2.

FPS hallitsi peliä etenkin kaksi ensimmäistä erää eli tuhlasi enemmän maalipaikkoja, kun kiekkoa ei saatu tyhjäänkään maaliin.

Kolmannessa erässä Riemu sai pelistä otetta ja pääsi painostamaankin. Ironista kyllä FPS:n ainoa maali osui tuohon saumaan, kun Juuso Hämäläinen murtautui ratkaisupaikkaan ja kavensi 2-1:een.

FPS haki viime minuutit tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla, mutta Riemu kesti.

Vieraiden molemmat maalit tulivat FPS:n selkeistä puolustusvirheistä. Ensimmäisessä erässä Riemun Ari Närhi pääsi yksin läpi tuikkaamaan avausmaalin.

Kolmannessa erässä Riemu sai ilmaiseksi avopaikan FPS-pakin pyllähdettyä kohtalokkaasti nurin.

FPS:n maalissa Joonas Laaksonen pelasi kauden neljännen pelinsä moitteitta.

– Emme pelanneet missään nimessä hyvin. Jotain tästä jäi puuttumaan, mutta on vaikea heti analysoida mitä. Meille on alkanut tulla notkahduksia, joista pitää päästä eroon, tuumi FPS:n valmentaja Asko Rantanen. FL

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti