Lounais-Häme

Grahn-Laasonen ehdolle Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi

Hämeen Kokoomus asetti kevätkokouksessa Hattulassa yksimielisesti forssalaisen opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen ehdolle jatkokaudelle Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi. Grahn-Laasonen valittiin Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi ensimmäisen kerran Lahden puoluekokouksessa kaksi vuotta sitten.

– Haluan kiittää omaa piiriäni tuesta. Kotipiirissäni olen itse kokoomusaktiivina oppinut, mikä voima ja sydän paikallisjärjestötoiminnassamme on, Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Hämeen Kokoomuksen puheenjohtaja Juha Rostedt kehuu Grahn-Laasosta tämän aktiivisuudesta niin ministerinä kuin puolueen varapuheenjohtajana.

– Sanni on ollut ministerinä kovassa paikassa, mutta selvinnyt erinomaisesti ja pitänyt kiinni hallitusohjelmasta. Sanni on varapuheenjohtajana ja ministerinä kiertänyt useaan kertaan kaikki Kokoomuksen piirit ja ollut laittamassa uudelleen käyntiin puolueen ohjelmatyön. Sanni on helposti lähestyttävä kenttäihminen ja sitoutunut puolueen uudistustyöhön kohti satavuotisjuhlaamme, Rostedt perustelee yksimielistä päätöstä.

Kansallinen Kokoomus täyttää 100 vuotta vuonna 2018. Sanni Grahn-Laasonen toimii puolueen uudistamistyötä varten asetetun Kokoomus 100 -juhlavaltuuskunnan puheenjohtajana yhdessä ministeri Ilkka Suomisen kanssa. Vahva läsnäolo puolueen uudistamisessa on jatkossakin Grahn-Laasosen mielestä varapuheenjohtajan merkittävin tehtävä.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic