Lounais-Häme

Grahn-Laasonen palauttaisi soveltuvuuskokeet hoitoalalle – HS kertoi sunnuntaina opiskelijoista, joita ei uskalleta lähettää edes työharjoitteluun

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen katsoo, että opiskelijoiden soveltuvuus esimerkiksi hoitoalalle on voitava varmistaa jo hakeutumisvaiheessa

Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina, että esimerkiksi lähihoitaja- ja vartijakoulutuksiin pääsee ihmisiä, joita opettajat eivät uskalla lähettää edes työharjoitteluun. Koulut saavat tällä hetkellä järjestää soveltuvuustestejä, mutta niiden perusteella ei enää saa ratkaista, kuka pääsee opiskelemaan, lehti kirjoitti.

Grahn-Laasonen haluaa palauttaa menettelyn, jossa opiskelija voitaisiin jättää valitsematta soveltuvuuskokeen perusteella, jos hän on selkeästi soveltumaton toimimaan esimeriksi sosiaali- ja terveysalalla tai turvallisuusalalla.

– Meidän on voitava luottaa siihen, että esimerkiksi valmistuvilla lähihoitajilla on edellytykset työskennellä alalla ja huolehtia potilasturvallisuudesta, Grahn-Laasonen sanoi tiedotteessa.

Opetusministerin mukaan muutos tulee tehdä vastuullisesti siten, että oppilaitoksella on velvollisuus ohjata soveltuvuuskokeissa ”reputtanut” toiselle alalle tai tarpeen mukaan esimerkiksi valmentavaan koulutukseen tai päihde- tai mielenterveyspalvelujen piiriin.

– On väärin myös opiskelijaa kohtaan kouluttaa hänet alalle, jolle hänellä ei ole edellytyksiä työllistyä, Grahn-Laasonen sanoo.

Uusimmat