Lounais-Häme

Grahn-Laasonen tavoittelee jatkoa eduskunnassa

Lounaishämäläinen kansanedustaja, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen asettuu ehdolle myös ensi kevään eduskuntavaaleissa. Häntä tukevat kaikki seudun kokoomusyhdistykset, eli Forssan, Tammelan, Jokioisten, Humppilan ja Ypäjän kokoomukset.

-Seudun omien vahva, yhtenäinen tuki on tärkeä, Grahn-Laasonen sanoo.

Hän toteaa haluavansa olla ovien avaaja, seudun positiivisen maineen levittäjä ja vahva, verkostoitunut ja yhteistyökykyinen edunvalvoja.

-Ei kukaan nosta seudun profiilia, ellemme me itse. Uskon, että asioita saa paremmin aikaan, kun rakentaa yhteistyöverkostoja.

Forssan kokoomuksen puheenjohtaja Jaana Lähteenkorva ja Tammelan kokoomuksen puheenjohtaja Olli-Pekka Jasu sanovat, että omat ovat täysillä Grahn-Laasosen tukena.

-Olemme ylpeitä saadessamme olla mukana etulinjassa kampanjoimassa Sannia jatkokaudelle, Lähteenkorva ja Jasu toteavat

Kokoomuksen piirijärjestö Hämeen Kokoomus asetti ensimmäiset kuusi eduskuntavaaliehdokastaan. Grahn-Laasosen lisäksi listalla on myös loppilainen kansanedustaja Timo Heinonen. Hämeen Kokoomus aikoo täydentää listaa tulevan syksyn aikana ja aikoo asettaa vaaleihin täyden 14 ehdokkaan listan.

Hämeen kokoomus ilmoitti keskiviikkona esittävänsä Sanni Grahn-Laasosen valitsemista uudelle kaudelle kokoomuksen varapuheenjohtajaksi. Puolueen johto valitaan puoluekokouksessa 8.–10.6.

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic