Lounais-Häme Forssan seutu

“Haasteet ovat tiedossa” – Forssan seutu kasvattaa elinvoimaansa

Tutkimuksessa esille tulleet haasteet ovat tiedossa Forssan seudulla, ja niihin on ryhdytty vastaamaan.
Hämeen ammattikorkeakoulun toiminta Forssassa kuuluu vahvuuksiin, joita kannattaa hyödyntää seudun elinvoiman kasvattamiseksi. Kuva: Lassi Puhtimäki
Hämeen ammattikorkeakoulun toiminta Forssassa kuuluu vahvuuksiin, joita kannattaa hyödyntää seudun elinvoiman kasvattamiseksi. Kuva: Lassi Puhtimäki

Forssan seudulla tehdään ja on tehty voimakkaasti työtä alueen elinvoiman ja kasvupotentiaalin parantamiseksi. Työ on tarpeen, sillä seudun kunnat eivät menesty kovinkaan hyvin KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön juuri julkaisemassa Yritysdynamiikka kuntien elinvoimatekijänä -tutkimuksessa.

Forssan Yrityskehitys oy:n toimitusjohtaja Maria Jokinen toteaa kuitenkin, että tutkimuksessa käytetyt tiedot ovat muutaman vuoden takaisia, minkä jälkeen Forssan seudulla on käynnistetty monia elinvoimaa kasvattavia toimenpiteitä.

– Forssan seudulla on vallalla positiivinen vire. Työllisyys ja avointen työpaikkojen määrä on noussut. Forssan kaupunkiseudulla oli yritysten määrässä tämän vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana nettolisäystä 13 eli aloittaneita yrityksiä oli näin paljon enemmän kuin lopettaneita. Seudulla on myös yksityisen sektorin työpaikkoja suhteessa enemmän kuin muualla valtakunnassa, Jokinen sanoo.

KAKSin julkaiseman tutkimuksen mukaan yksikään Forssan seudun kunnista ei yllä parhaan viidenneksen joukkoon kasvupotentiaalianalyysissä, jossa on vertailtu kaikkia Manner-Suomen kuntia. Tutkimuksen teki Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI, joka kävi läpi 295 kunnan elinvoimaisuutta, yritysdynamiikkaa ja kasvupotentiaalia erilaisten tunnuslukujen näkökulmasta.

Forssan seudun kunnista parhaan sijoituksen saa Tammela, joka on 107. Se on seudun kunnista ainoana toiseksi parhaan viidenneksen joukossa.

Forssa on sijalla 136, Jokioinen 151 ja Ypäjä 157, ja ne kuuluvat kuntien kolmanneksi parhaaseen viidennekseen. Humppila on sijalla 181 ja jää toiseksi heikoimpaan viidennekseen. Lähikunnista Somero on sijalla 139 ja Urjalan sijoitus on 211.

Seutujen välisessä vertailussa todetaan, että Forssan seudun kunnat kuuluvat analyysissä kohtalaisesti menestyneiden ja suurten kasvukeskusten pendelöintialueen reunoilla olevien kuntien joukkoon.

Kuntia mitataan kasvupotentiaalianalyysissä aluetalouteen, vetovoimaan, väestöön ja ikärakenteen muutokseen sekä asumiseen liittyvillä tekijöillä. Muuttujia ovat esimerkiksi käytettävissä olevat tulot, avoimen sektorin osuus alueen työpaikoista, huoltosuhde, työllisyysaste, väestömuutos ja -ennuste, muuttovetovoima, yrityskanta, lasten osuus väestöstä, väestön keski-ikä, valmistuneet asunnot, vanhojen osakeasuntojen neliöhinnat ja tehtyjen asuntokauppojen määrä.

Tiedot ovat pääosin vuosilta 2014–2017. Esimerkiksi työllisyysaste on vuodelta 2016. Analyysin aineisto on kerätty ensisijaisesti Tilastokeskuksen tietokannoista.

Jokisen mukaan tutkimuksessa esille tulleet haasteet ovat tiedossa Forssan seudulla, ja niihin on ryhdytty vastaamaan.

– Teemme tiivistä yhteistyötä työllisyyspalvelujen kanssa, jotta työttömät ja yritykset kohtaavat toisensa. Työttömille tarjotaan myös mahdollisuuksia kouluttautua uudelleen. Pitkäaikaistyöttömien määrä onkin laskenut Forssan alueella.

Jokinen kertoo, että Forssan seudulle työhön tulevia tai yrityksen perustavia kannustetaan monin tavoin. Yhtenä esimerkkinä on muuttajapalvelu, joka tarjoaa Forssaan töihin tulevalle asunnon viikossa, lapsille varhaiskasvatuspaikan ja puolisolle työpaikkaliidin tai yritysneuvontaa. Töihin tuleville yliopisto-opiskelijoille taataan kolmeksi kuukaudeksi maksutta asunto.

Käynnissä olevan Forza-hankkeen tavoitteena on luoda seudulle vuoden 2021 loppuun mennessä sata uutta yritystä, ja seudullisessa elinvoimaohjelmassa panostetaan kasvuyrityksiin ja uuden yritystoiminnan luomiseen sekä kehitetään koulutusta ja matkailua.

Jokinen toteaa, että Forssan seudun vahvuuksiin kuuluu hyvä sijainti kasvukeskusten Helsingin, Tampereen ja Turun muodostaman kolmion keskellä.

– Ehdoton vahvuus on myös Hämeen ammattikorkeakoulun toiminta Forssassa. Tavoitteena on myös sitouttaa nuoria niin, että he valmistuttuaan työllistyisivät tai perustaisivat oman yrityksen seudulle, Jokinen sanoo. FL

Lue aiheesta lisää

Uusimmat