Lounais-Häme

Haavisto voitti puheenjohtajaäänestyksen 40-1 – "Vihreiden on tehtävä valtakunnallista kampanjaa kaikissa vaalipiireissä"

Helsinki
03.11.2018, 15:09

Kotimaa

Vihreiden tuore väliaikainen puheenjohtaja Pekka Haavisto lähtee ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin. Haavisto edustaa tällä hetkellä Helsingin vaalipiiriä. Haavisto vahvisti aikeensa parhaillaan meneillään olevassa tiedotustilaisuudessa. Hänet valittiin vihreiden puheenjohtajaksi tänään iltapäivällä jo aiemmin väistyneen ja sairauslomalla olevan Touko Aallon tilalle.
Haaviston valinta oli liki yksimielinen, sillä hän sai vihreiden puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaäänestyksessä peräti 40 ääntä ja hänen vastaehdokkaansa Outi Alanko-Kahiluoto yhden äänen.
Tuore puheenjohtaja kiitti Alanko-Kahiluotoa siitä, että tämä osallistui kisaan, toi esille omat näkemyksensä ja edisti puolueen sisäistä keskustelua.

Maakuntavaaleilla ei kiirettä

Haavisto sanoo pitävänsä suotavana, että maakuntavaalit lykkääntyisivät entisestään. Alun perin niiden piti olla jo lokakuun lopussa.
– Toivon, että tähän samaan myräkkään eduskunta- ja eurovaalien rinnalle ei tuoda enää maakuntavaaleja ensi keväänä.
Haavisto kuvaa, että hänellä on hyvät välit kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajiin. Hän korosti olevansa asialinjalla, eikä tässä vaiheessa ota kantaa mahdollisiin hallituskumppaneihin.
– Onhan se mahdollista, että nyt gallupeissa menestyvät puolueet menestyvät hyvin vaaleissakin, Haavisto sanoi.
Vihreiden oma kannatus on mielipidekyselyissä pudonnut rajusti.
Haavisto totesi puoluevaltuuskunnalle, ettei puheenjohtaja tee vaaleja, vaan porukka yhdessä. Hänen mukaansa vihreiden on tehtävä valtakunnallista kampanjaa niin, että jokaisessa vaalipiirissä mennään eteenpäin. Hän sanoi olevansa puheenjohtajana valmis maanlaajuiseen kampanjaan ja sanoi kiertävänsä maata paljon.
Puheensa alkupuolella Haavisto kiitti tehtävästään vetäytynyttä puheenjohtajaa Touko Aaltoa ja toivotti hänet tervetulleeksi takaisin “vihreään työhön”. Hän myös toivoi näkevänsä Aallon eduskuntavaaliehdokkaana.

Tavoite kolmen suurimman puolueen joukkoon

Vihreiden puheenjohtajan paikka tuli avoimeksi sen jälkeen, kun Touko Aalto ilmoitti vetäytyvänsä tehtävästä kesken kautensa. Aalto jäi alkusyksystä sairauslomalle, joka kestää ainakin vuodenvaihteeseen saakka.
Haavisto on 60-vuotias, ja hän on ollut vihreiden presidenttiehdokkaana kahdesti. Hän oli vihreiden puheenjohtajana 1990-luvun puolivälissä. Haavisto on toiminut useissa kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä, muun muassa EU:n Sudanin erityisedustajana neuvotteluissa Darfurin rauhansopimuksen solmimisesta 2005-2007.
Haavisto kertoi valintansa alla perjantaina puolueen tavoittelevan sijoitusta kolmen suurimman joukossa ensi kevään eduskuntavaaleissa. Hän totesi, että gallupkehityksen kääntäminen ylöspäin ja työrauhan tuominen kentälle on tässä tilanteessa tärkeintä. Haaviston mukaan vaalit voitetaan hyvillä ehdokkailla ja erittäin aktiivisella vaalityöllä koko maassa.
– Nämä ovat ne vaalit, joissa vihreistä voidaan tehdä valtakunnallinen puolue, Haavisto totesi eilen.

Pesti ei herättänyt suurta kiinnostusta

Vihreiden puoluevaltuuskunta kokoontui tänään Helsingissä suljettujen ovien takana. Ratkaisua perusteltiin sillä, että puolue halusi keskustella rauhassa julkisuuteen kuulumattomista asioista, kuten esimerkiksi Touko Aallon tilanteesta.
Useat vihreät kieltäytyivät lähtemässä ehdolle pätkäpuheenjohtajan tehtäviin. Kansanedustaja Emma Kari ilmoitti torstaina, ettei asetu ehdolle. Aaltoa edeltänyt puoluejohtaja Ville Niinistö kertoi keskiviikkona, ettei lähde ehdolle ja että jättää koko eduskunnan keväällä.
Varapuheenjohtaja Maria Ohisalo, joka on ollut puoluejohtajan paikalta vetäytyneen Aallon sijaisena, kieltäytyi tehtävästä maanantaina. Myös entinen kansanedustaja Oras Tynkkynen ja ensimmäisen kauden edustaja Olli-Poika Parviainen ilmoittivat, etteivät ole käytettävissä.
Vihreiden gallupkannatus on mennyt rajusti alaspäin vuoden aikana. Se on pudonnut viime syksyn lähes 18 prosentista kahdentoista tietämille. Aiempi puheenjohtaja Aalto ilmoitti heti valintansa jälkeen kesällä 2017 pitävänsä tavoitteena, että vihreistä tulisi pääministeripuolue kevään 2019 eduskuntavaalien jälkeen.

STT

Kuvat:

Uusimmat