Lounais-Häme

Halaus ystävälle hellii omaakin sydäntä

Viivi Laitinen kaappaa parhaan ystävänsä Kerttu Lepolan lämpimään halaukseen kesken välitunnin.

Tilanne on varsin tavallinen etenkin Laitiselle. Hän halaa tuttaviaan usein ja kaikissa tilanteissa.

-Halaaminen on kivaa ja se lähentää ihmisiä, Laitinen sanoo.

Sakari Suontausta halaa joukkuetovereitaan jalkapallokentällä lähes päivittäin.

Suontaustan mielestä halaus maalinteon jälkeen on osoitus siitä, että pelikaveri on onnistunut.

-Halauksesta tulee iloinen fiilis, ja se kannustaa koko joukkuetta yhä parempiin suorituksiin, Suontausta perustelee.

Kunnon hali voi syventää ystävyyssuhteita ja parantaa ryhmän yhteishenkeä. Sillä on myös yksilön terveyttä kohentava vaikutus: halaaminen laskee tutkitusti verenpainetta ja sykettä.

Sydänliiton mukaan ihmissuhteet ovat yksi keskeisistä ihmisen terveyden tukipilareista. Toisen ihmisen läsnäolo ja kosketus torjuvat yksinäisyyttä ja lievittävät stressiä. Läheisiltä saatu tuki suojaa myös erilaisilta sairauksilta. Hyvien ihmissuhteiden tiedetään jopa pidentävän ikää.

Ihmissuhteet ovat myös tällä viikolla vietettävän Sydänviikon teema.

Sydänliitto korostaa teemaviikolla erityisesti halaamisen voimaa. Sydänviikon verkkosivuilla esitellään erilaisia tapoja halata läheisiä ja kehotetaan havainnoimaan, miltä halaaminen tuntuu. Suurimmalle osalle ihmisistä halaaminen tuottaa sellaisia myönteisiä tunteita, jotka helpottavat yksinäisyyttä ja stressiä.

-Minä ainakin uskon, että ystävät ja muut ihmissuhteet ovat terveyden kannalta jopa tärkeämpiä kuin liikunta ja terveellinen ruokavalio, Kerttu Lepola sanoo.

Siskokset Liisa Määttä ja Laila Hakkarainen ovat ostoksilla Forssan Finlaysonin myymälässä. Määttä on tullut yli 500 kilometrin päästä Kajaanista tapaamaan siskoaan Jokioisille. Naisten on tarkoitus vierailla vielä kolmannenkin siskon luona Kirkkonummella.

Määttä ja Hakkarainen ovat kasvaneet 11-lapsisessa perheessä, joten heidän lähipiirinsä on suuri.

Sukulaisten suuri määrä ja sijoittuminen ympäri maata eivät kuitenkaan vaikuta perheen siteisiin. Esimerkiksi Määttä ja Hakkarainen soittelevat toisilleen lähes päivittäin.

Määtän ja Hakkaraisen perheessä kurotaan etäisyys umpeen myös toisella tavalla. Kun perheenjäsenet tapaavat toisensa pitkän ajan jälkeen, he uskaltavat halata ja koskettaa. Hakkarainen kertoo halaavansa sukulaisten lisäksi ystäviä ja naapureita. Ennen eläkkeelle jäämistään hän halasi toisinaan myös työkavereita.

-Suomessa on liian vähän kosketusta. Halaaminen olisi tärkeää, koska se tuo elämään sellaista läheisyyttä, jota jokainen tarvitsee, Hakkarainen sanoo.

Hänen omassa perheessään halaamisesta on tullut jo itsestäänselvyys. Edes teini-ikäinen lapsenlapsi ei lähde mummulasta, ennen kuin hänet on halattu. Poika on tottunut lapsesta asti halauksiin, joten koskettamisesta on tullut arkipäivää.

-Elämä olisi kyllä aika köyhää, jos en koskaan pääsisi halaamaan ketään, Hakkarainen miettii. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic