Lounais-Häme

Hallituksen työllisyyspolitiikka sai eduskunnan luottamuksen äänin 101-73

Helsinki
17.10.2018, 14:46

Kotimaa

Hallitus on saanut eduskunnan luottamuksen äänin 101-73. Äänestyksestä poissa oli 17, ja tyhjää äänesti kahdeksan kansanedustajaa. Eduskunta äänesti hallituksen työllisyyspolitiikkaa koskevasta tiedonannosta ja sitä kautta hallituksen luottamuksesta.
Kansanedustajat keskustelivat tiedonannosta eilen iltamyöhään asti. SDP:n Eero Heinäluoma ja perussuomalaisten Leena Meri esittivät tiedonantokeskustelussa hallitukselle epäluottamuslauseita. Heinäluoman ehdotus voitti äänestyksen ennen luottamusäänestystä äänin 154-17.
Oppositiosta hallituksen luottamuksen puolesta äänestivät muun muassa perussuomalaisista Tom Packalén ja vihreistä Antero Vartia.
RKP:n kansanedustajista neljä äänesti hallituksen luottamuksen puolesta ja kristillisdemokraateista yksi. Kummastakaan puolueesta kukaan ei äänestänyt hallituksen luottamusta vastaan.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallitus jatkaa pieniä yrityksiä koskevan irtisanomislain valmistelua, koska sai eduskunnalta tuen.
Sipilä kehottaa ammattiyhdistysliikettä käyttämään malttia ja harkintaa toimissaan eduskunnan luottamusäänestyksen jälkeen.
Sipilän mukaan eduskunta linjasi äänestyksessään yli hallitus-oppositio-rajan, että hallituksen linjan mukaisia työllistämistoimia jatketaan.
Sipilän mukaan hallitus on nyt velvoitettu toimimaan eduskunnan tahdon mukaisesti ja tuomaan lakiesityksen viipymättä eduskuntaan.
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen äänin 101-73 äänestyksessä hallituksen työllisyyspolitiikkaa koskevasta tiedonannosta.

– – – – – –

Korjattu kello 14.22: Tiedonantoäänestyksestä poissa oli 17 ja tyhjää äänesti kahdeksan (ei toisinpäin).

STT

Kuvat:

Uusimmat