Lounais-Häme

Hallituksen työllisyyspolitiikka sai eduskunnan luottamuksen äänin 101-73 – Sipilä: Irtisanomislain valmistelua jatketaan

Helsinki
17.10.2018, 15:53

Kotimaa

Hallitus sai odotetusti eduskunnalta tuen jatkaa työllisyyspoliittisia linjauksiaan. Eduskunta äänesti hallituksen luottamuksen puolesta äänin 101-73. Äänestyksestä poissa oli 17, ja tyhjää äänesti kahdeksan kansanedustajaa.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallitus jatkaa näin ollen myös pieniä yrityksiä koskevan irtisanomislain valmistelua. Hän sanoo hallituksen olevan nyt velvoitettu toimimaan eduskunnan tahdon mukaisesti ja tuomaan lakiesityksen viipymättä eduskuntaan.
– Nyt eduskunta on selkeästi linjannut yli hallitus-oppositio-rajan, että näitä työllistämistoimia, jotka ovat tuottaneet tulosta, jatketaan, Sipilä sanoi toimittajille eduskunnassa äänestyksen jälkeen.
Oppositiosta hallituksen luottamuksen puolesta äänestivät muun muassa perussuomalaisten Tom Packalén ja vihreiden Antero Vartia.
– Jonkun pitää puolustaa myös niitä kunnollisia duunareita ja pienyrittäjiä, sanoi Packalén STT:lle.
– Jos yrityksessä on yksi hankala työntekijä, joka terrorisoi koko yhteisöä, muttei tee mitään niin törkeää tekoa, että hänet pystyisi erottamaan, niin kyllä hänestä pitää päästä eroon pienessä yrityksessä.
Packalénin mielestä hallituksen tekeillä olevan lakiesityksen heikkous oli, että sen olisi pitänyt koskea alle 20 hengen yrityksiä. Hallitus alensi rajan kymmeneen kritiikin jälkeen.

Harkimo ja Väyrynen äänestivät hallitusta vastaan

Oppositiopuolueista RKP:n kansanedustajista neljä äänesti hallituksen luottamuksen puolesta ja kristillisdemokraateista yksi. Kummastakaan puolueesta kukaan ei äänestänyt hallituksen luottamusta vastaan.
Sen sijaan yhden miehen eduskuntaryhmien kansanedustajat Harry Harkimo ja Paavo Väyrynen äänestivät hallituksen luottamusta vastaan. Harkimo on entinen kokoomuksen eduskuntaryhmän jäsen ja Väyrynen entinen keskustan europarlamentaarikko.
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen tiedonannosta eilen iltamyöhään asti. SDP:n Eero Heinäluoma ja perussuomalaisten Leena Meri esittivät tiedonantokeskustelussa hallitukselle epäluottamuslauseita. Heinäluoman ehdotus voitti tänään niiden välisen äänestyksen ennen luottamusäänestystä äänin 154-17.

Sipilä kehottaa ay-liikettä malttiin ja harkintaan

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallitus jatkaa pieniä yrityksiä koskevan irtisanomislain valmistelua, koska sai eduskunnalta tuen.
Sipilä kehottaa ammattiyhdistysliikettä käyttämään malttia ja harkintaa toimissaan eduskunnan luottamusäänestyksen jälkeen.
Sipilän mukaan eduskunta linjasi äänestyksessään yli hallitus-oppositio-rajan, että hallituksen linjan mukaisia työllistämistoimia jatketaan.
Sipilän mukaan hallitus on nyt velvoitettu toimimaan eduskunnan tahdon mukaisesti ja tuomaan lakiesityksen viipymättä eduskuntaan.
Myös valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) toivoo ammattiyhdistysliikkeeltä eduskunnan tahdon kunnioittamista hallituksen irtisanomislakihankkeesta syntyneessä kiistassa.
Orpon mukaan ammattiyhdistysliikkeen toimien pitäisi olla oikeassa mittasuhteessa hallituksen esittämän lakiesityksen tuomiin muutoksiin. Häntä huolettavat toimien aiheuttamat suuret taloudelliset tappiot.
Myös Orpon mukaan hallitus aikoo nyt eduskunnan tiedonantoäänestyksen jälkeen edetä lakiesityksensä kanssa ja tuoda sen eduskuntaan.

Rinne huolissaan kiistan laajenemisesta

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on huolissaan irtisanomislakikiistan jatkuvasta laajenemisesta. Rinteen mukaan ratkaisun avaimet kiistaan ovat hallituksen käsissä.
– Olen todella huolissani tästä tilanteesta, että tämä eskaloituu pahemmaksi ja pahemmaksi. Nyt olisi tärkeää löytää väylä ulos tästä, Rinne sanoi toimittajille eduskunnan tiedonantoäänestyksen jälkeen.
Rinteen mielestä hallituksen pitäisi lähteä hakemaan kiistaan ratkaisua puhtaalta neuvottelupöydältä. Huomiota tulisi irtisanomissuojan keventämisen sijaan kiinnittää esimerkiksi pienten yritysten juridiseen neuvontaan irtisanomistapauksissa, Rinne painottaa.
Rinteen mukaan eduskunnan tiedonantoäänestyksen tulos oli odotetunlainen tiistain keskustelun jälkeen. Hän moitti edelleen hallituksen toimintatapaa asiassa.
– Tällä manööverillä ei kyllä eduskunnan institutionaalista arvovaltaa lisätty, Rinne sanoi.

STT

Kuvat:

Uusimmat