Lounais-Häme

Hämeenlinnalaismies vangittiin tapon yrityksestä epäiltynä – Lapsi haki apua naapurista ja teko keskeytyi

Kuva: Terho Aalto
Kuva: Terho Aalto

Kanta-Hämeen käräjäoikeus vangitsi vuonna 1981 syntyneen miehen perjantaina.

Poliisin mukaan mies tunkeutui Jukolan kaupunginosassa sijaitsevaan asuntoon keskiviikkoiltana hieman ennen kello 22:ta. Asunnossa asui miehen entinen puoliso. Epäilty yritti poliisin mukaan riistää naisen hengen, mutta asunnossa ollut lapsi haki naapurista apua ja teko keskeytyi.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Riku Vihtilä Hämeen poliisista tarkentaa, että miehellä oli mukanaan veitsen lisäksi ”jonkinlainen miekka” mennessään asuntoon.

Varsinaiseen väkivallantekoon mies käytti kuitenkin veistä.

– Uhri ei saanut vakavia vammoja, sanoo Vihtilä.

Taustalla oli hänen mukaansa parisuhteen päättymiseen liittyvä välienselvittely.

Vihtilä tarkentaa myös, että asunnossa oli teon aikaan useampi lapsi kuin yksi. Hän ei kuitenkaan ota kantaa siihen, minkä ikäisiä lapsia oli kyseessä tai minkä ikäinen lapsi hälytti naapurin apuun.

Nainen pääsi pakenemaan, kun naapuri oli tullut asunnon luo kyselemään, mitä tapahtui.

Ennen varsinaista väkivallantekoa mies oli poliisin mukaan myös uhkaillut naista puhelimitse.

Tapon yrityksen lisäksi miestä epäillään törkeästä kotirauhan rikkomisesta, laittomasta uhkauksesta ja rattijuopumuksesta.

Käräjäoikeuden tiedoista löytyvän nimen perusteella mies on suomalaistaustainen, ja tutkinnanjohtajan mukaan hänellä ei ole mainittavaa rikoshistoriaa aiemmin. Käräjäoikeus määräsi syytteen nostettavaksi viimeistään kesäkuun alussa. FL

Uusimmat

Näkoislehti

19.9.2020

Fingerpori

comic