Lounais-Häme Hämeenlinna

Hämeenmaan ja Kymen seudun osuuskaupan automyynti fuusioituu, jos viranomainen suo: "Turvaamme sen, että pärjäämme"

Uuden yhtiön on määrä aloittaa toimintansa vuoden 2021 alussa, jos kilpailuviranomaiset hyväksyvät fuusion.
Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Osuuskauppa Hämeenmaa aikoo fuusioida autokauppansa Kymen seudun osuuskaupan (KSO) kanssa. Osuuskaupat tiedottivat aikeistaan keskiviikkona.

Käytännössä Hämeenmaa ja KSO aikovat perustaa yhteisen yrityksen, jonka alaisuuteen molempien osuuskauppojen autokaupat siirtyvät. Hämeenmaa tulee omistamaan uudesta yhtiöstä 80 prosenttia, KSO puolestaan 20. Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto kertoo, että kyse on fuusiosta, johon ei toistaiseksi liity suuria investointeja.

Hämeenmaan autokaupoista vastaava toimialajohtaja Jari Anttila tarkentaa, että toistaiseksi on päättämättä, yhdistyykö KSO:n autokaupat Hämeenmaan autoyhtiö Vesijärven auto oy:n alaisuuteen vai perustetaanko kokonaan uusi yhtiö.

–Saamme lisää mahdollisuuksia, yritys kasvaa. Turvaamme sen, että pärjäämme, sanoo Anttila.

Auki on myös se, mikä tulee uuden yhtiön markkinointinimeksi. Vormisto arvioi, että se on kuluttajille näkyvin muutos.

80–20-jako

Fuusio tarvitsee vielä kilpailuviranomaisen hyväksynnän. Yhtiöiden tavoitteena on, että uusi yhtiö aloittaa toimintansa tammikuussa 2021.

Vormisto arvioi, että autokauppa-alalla Hämeenmaan markkinaosuus on tällä hetkellä noin 20–30 prosenttia. Hän toivoo, että kilpailuviranomaisten kanta yhdistymiseen tulisi nopeasti, koska molemmat yhtiöt toimivat eri alueilla.

 


”Keskustelut aloitettiin jo viime syksynä.”


 

Omistusosuuden 80–20-jako kulkee suunnilleen samassa suhteessa kuin yhtiöiden liikevaihdot. Hämeenmaan autoalan liikevaihto on kasvanut viime vuosina, ja viime vuonna liikevaihto ylitti 100 miljoonan euron rajan.

Tilinpäätöstietojen perusteella KSO:n omistamat Ympäristön Auto ja Etelä-Kymen Auto ovat viime vuosina tehneet liikevaihtoa yhteensä runsaat 30 miljoonaa euroa.

Hämeenmaa ja KSO edustavat samoja päämerkkejä, pääsääntöisesti Fordia ja toistaiseksi myös Toyotaa, mikä on molempien yhtiöiden näkökulmasta ”iso apu”.

Vaikuttiko korona?

Autokauppa-alan suuret ketjut ovat viime vuosina keskittyneet entisestään samoille omistajille. Näkyvin muutos on ollut, kun saksalaisten automallien ja erityisesti VW Groupin autojen jälleenmyyjänä tunnettu Autokonserni Laakkonen myi autokauppaliiketoimintansa vähittäistavarakauppaketju Keskolle.

Vormisto sanoo, ettei Keskon vahvistuminen ole suoraan syynä Hämeenmaan ilmoittamalle autokauppafuusiolle. Hän muotoilee asian niin, että kyse on ”osaltaan vastausta markkinatilanteen muutokseen” autoalalla. Kyse on hänen mukaansa siitä, että yhtiö saisi entistä ”suuremmat hartiat.”

–Autokauppojen koko on muuttunut. Pieniä ei enää oikein ole. Merkkivaateet ovat tiukat, hän sanoo.

Yhdistymisilmoituksen ajankohta herättää vielä kysymyksiä siitä, vaikuttiko koronavirus jollakin tapaa fuusioilmoitukseen. Autoala ja varsinkin uusien autojen kauppa ovat kärsineet paljon koronaviruksen leviämisen ehkäisytoimista tänä keväänä. Vormisto kuitenkin kertoo, että neuvottelut fuusiosta aloitettiin jo ennen kuin koronapandemiasta oli tietoakaan.

–Keskustelut aloitettiin jo viime syksynä, hän sanoo. HäSa

Toimintaa 5 kaupungissa

Osuuskauppa Hämeenmaalla on autokauppoja Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä ja Uudellamaalla. Kymen Seudun osuuskauppa puolestaan toimii Kotkassa ja Kouvolassa.

Hämeenmaalla on Hämeenlinnassa kaksi autokauppaa, joista molemmat toimivat Hämeenlinnassa: Nelipyörä Paroisilla ja Terra Hämeenlinnan Tiiriössä. Lisäksi Hämeenmaa pyörittää Nelipyörä Helletorppaa ja Veikkaria Hyvinkäällä sekä Vesijärven Autoa ja Fordstorea Lahdessa.

Hämeenmaan autoalan liikevaihto oli vuonna 2019 yhteensä yli 103 miljoonaa euroa.

Kymen seudun osuuskauppa pyörittää puolestaan Ympäristön Auto oy:tä ja Etelä-Kymen Auto Oy:tä Kotkassa ja Kouvolassa.

Vuoden 2018 tilinpäätöstietojen mukaan Etelä-Kymen auton liikevaihto oli 9,2 miljoonaa euroa, Ympäristön auton puolestaan 22,7 miljoonaa.

Juttu päivitetty kauttaaltaan 3.6.2020 kello 15.22.

Uusimmat

Näkoislehti

29.9.2020

Fingerpori

comic