Lounais-Häme

Hämeenmaalla on ollut onnistunut alkuvuosi

Osuuskauppa Hämeenmaalla alkuvuosi on sujunut mallikkaasti. Myynti kasvoi aukioloaikojen vapautumisen ja hintojen laskemisen myötä niin market- kuin autokaupassa.

Hämeenmaan myynti oli alkuvuodesta yhteensä lähes 527 miljoonaa euroa, kun viime vuonna vastaavana aikana myynti ylsi vajaaseen 514 miljoonaan euroon.

Bonuksia Hämeenmaa maksoi 155200 omistajalleen alkuvuonna yhteensä 15,8 miljoonaa euroa.

Hämeenmaan palveluksessa oli kesäkuun lopussa 3116 työntekijää.

Luku sisältää myös kesätyöntekijät, joita Hämeenmaassa on kesän aikana ollut yhteensä noin 750.

Hämeenmaa jatkaa merkittäviä investointeja. Ne eivät tosin sijoitu tällä kertaa Forssan suunnalle. Investointien suuruun on 15,6 miljoonaa euroa.

Tärkeimmät investoinnit ovat S-markatin avaaminen Lahden Hennalaan ja Salen avaus Heinolaan.

Lisäksi Renkomäen Sale Lahdessa ja Sale Hollolan Kukkilassa on uusittu.

ABC:n liikennemyymälä Tiiriössä Hämeenlinnassa on myös uudistettu.

Hämeenlinnassa on uudistettu myös hotelli Vaakunan vastaanotto ja ravintola sekä ravintola Voudin Kellari. Loppuvuodesta rakennetaan mm. uutta Prismaa Hollolaan.

Uusia autotaloja rakennetaan niin Hämeenlinnaan kuin Hyvinkäälle. FL

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic