Lounais-Häme

HAMKin johtamalle projektille 2,1 miljoonan potti Itämeren alueen ohjelmasta

Ohjelmaan hyväksyttiin myös projekti, jota toteutetaan Luonnonvarakeskuksella Jokioisilla.

EU:n Itämeren alueen Interreg-ohjelman seurantakomitea myönsi Hämeen ammattikorkeakoulun johtamalle OSIRIS-hankkeelle yhteensä 2,1 miljoonan euron rahoituksen.

HAMKin ja projektiin osallistuvan Riihimäen Tilat ja Kehitys oy:n osuus potista on yhteensä lähes 400 000 euroa. Hankkeessa on Suomen lisäksi kumppaneita Tanskasta, Virosta, Latviasta ja Liettuasta.

OSIRIS-hanke edistää uusia yrittäjyysmahdollisuuksia sekä älykkäiden tuotteiden kehittämistä ja palveluinnovaatioita vastaamaan ikääntyvän väestön erityistarpeita.

Ohjelmaan hyväksyttiin myös maaseudun vesienkäsittelyä ja ravinnekuormituksen vähentämistä edistävä Waterdrive-projekti, jonka suomalainen osuus toteutetaan osittain Luonnonvarakeskuksessa Jokioisilla.

Kantahämäläiset hanketoimijat saivat ohjelmasta rahoitusta yhteensä noin 2,5 miljoonaa euroa.

Yhteensä Interreg-ohjelmaan hyväksyttiin 31 uutta kansainvälistä yhteistyöhanketta, joiden yhteenlaskettu EU-rahoitus on 56 miljoonaa euroa. FL

 

Katso myös: OKM avustaa: 900 000 euroa HAMK:lle soveltavaan tutkimukseen ja innovaatioihin

 

 

Uusimmat