Lounais-Häme

Handolin ja Haukka Jokioisten Koetukseen

Jokioisten Koetus on täydentänyt ensi kauden Ykköspesismiehistöään kahdella nuorella lupauksella. Koetus on tehnyt ensi kautta koskevat pelaajasopimukset 18-vuotiaiden Jere Handolinin ja Aleksanteri Haukan kanssa.

Molemmat pelaajat ovat nopeita jaloistaan. Handolin sijoittui B-poikien SM-sarjan etenijätilastossa kahdeksanneksi. Hän pelasi viime kaudella sarjassa 15 ottelua, joissa toi 42 juoksua. Kolmoskopparina ulkokentällä viihtyvä Haukka kipitti 15 ottelussa puolestaan 25 juoksua.

Kaksikko pelasi viime vuonna Hyvinkään Tahkossa pääasiassa B-poikien SM-sarjaa. Molemmille kertyi otteluita myös A-pojissa.

-Kaverit ovat todella lahjakkaita tulevaisuuden pelaajia. Pelinjohtajamme Lehdon Mika halusi kaksikon meille, kertoo Koetuksen puheenjohtaja Ari Kettunen.

Koetuksen joukkue ensi kautta varten alkaa olla yhtä nimeä vaille valmis. Ykköspesikseen noussut seura neuvottelee vielä monivuotisen lyöjäjokerinsa Riku Tainion kanssa jatkosta.

-Ainoa jonka kanssa vielä neuvotellaan, on Tainion Riku. Jos hän tulee joukkueeseen, joukkue on siinä. Ja jos hän ei tule, se on silloinkin siinä. Olen sanonut Rikulle, että hänellä on aina pelipaikka Jokioisilla, Kettunen sanoo.

Kettusen mukaan Tainiolla on haluja jatkaa Koetuksessa. Ykköspesis vie kuitenkin paljon enemmän pelaajilta aikaa kuin suomensarja, joten hyvinkääläisen aikatauluissa on sovittelemista. FL