Lounais-Häme Forssa

Happee kävi näyttämässä, että se on helppoa kun sen osaa

Jäätävästi viimeistellyt Happee ei antanut mahdollisuuksia FoSulle Suomen cupissa.
FoSun Ville Salomäki ja Kalle Laukkanen taistelemassa maalin takana Happeen Paul Kotilaisen ja Joel Lahden kanssa.

Happee oli odotetun kova – tai jopa vielä kovempi – FoSun ja jyväskyläläisjoukkueen Suomen cup -kohtaamisessa lauantai-iltana Forssassa. Nopea ja taitava liigajoukkue näytti millaista salibandy on huipulla ja pyöritti FoSusta vastaansanomattoman 3–19 (1–5, 0–9, 2–5) -voiton, vaikka oli jättänyt kotiin muun muassa Mika Kohosen ja Peter Kotilaisen.

FoSu taisteli loppuun asti, mutta ei voinut paremmalleen mitään.

– Vastustaja oli kova. Näin meidän pelissä kuitenkin paljon hyvää. Jos pystymme siirtämään saman ilmeen sarjapeleihin, otamme 2. divisioonassa varmasti paljon voittoja, totesi FoSua pelissä luotsannut Jani Vuorela.

Lauantai-illan kampailu näytti heti mitä tuleman pitää. Happee teki ensimmäistä hyökkäyksestään pelin ensimmäisen maalin, viimeistelijänä oli illan mittaan tehot 3+5 koonnut Vili Liponen.

Ottelun jännitys laimeni erän puoliväliin mennessä, kun tehokkaasti viimeistellyt Happee oli takonut jo neljä maalia.Tämän jälkeen joukkue erehtyi hieman rahoittamaan peliä, minkä FoSu käytti hyväksi. Aleksi Kanninen laukoi kavennuksen 1–4:ään tarkalla vedolla.

– Kotijoukkue yritti pelissä loppuun asti. Se rankaisi heti, jos me aloimme löysäillä, Happeen päävalmentaja Mikko Lehto totesi.

Happee kuittasi kohta FoSun kavennuksen ja ratkaisi ottelun toisen erän alkuun. FoSun Juha Aaltosen saatua taklauksen seurauksena viiden minuutin rangaistuksen, pääsi Happee pyörittämään ylivoimaa.

Liigamiehistön ylivoima osoittautui musertavan tehokkaaksi. Happeen mylly löysi aina vapaan miehen ja kohta FoSu-maalissa soi. Joukkue teki vitosen aikana viisi ylivoimamaalia.

Vaikka Happee johti kahden erän jälkeen 1–14, sinnitteli FoSu sisukkaasti. Joukkue sai päätöserän alussa otetta pelin ja toimitti pallon kahdesti Happee-vahti Markus Laakson selän taakse. Ensin osui Eelis Brusin, sitten Aleksi Kanninen.

Erän loppu mentiin taas vierasjoukkueen merkeissä.

– Saimme ratkaistua pelin toisen erän alkuun ylivoimalla. Kotijoukkue pelasi kuitenkin hyvin. Hieno yleisö ja hieno tapahtuma, kehui Happeen valmentaja Mikko Lehto lähes 350 hengen forssalaisyleisöä.

– Kaveri oli taitavampi, nopeampi ja vähän juonikkaampikin, mutta ei mitään pois joukkueelta. Yritimme loppuun asti, totesi puolestaan FoSu-luotsi Jani Vuorela.

Tappiostaan huolimatta FoSu pelaa vielä Suomen cupissa, sillä joukkue selvisi hyvien esityksiensä ansiosta aluefinaaliin. FL

Uusimmat