Lounais-Häme

Harjoitusjäähalli menossa remonttiin

 

Forssan harjoitusjäähalli menee perusteelliseen remonttiin. Hallissa on tehdyn rakennetutkimuksen mukaan rakenteellisia puutteita ja lujuuksissa heikkoja kohtia, jotka aiheuttavat sortumavaaran.

Forssan kaupungin kiinteistöpäällikkö Jukka Perälä kertoo, että hallia on seurattu koko ajan, mutta puutteet tulivat yllätyksenä.

-Emme ole havainneet siellä muodonmuutoksia tai vaurioita. Tällä hetkellä sortumavaaraa ei ole, mutta halli ei kestä lumikuorman ja tiettyjen tuulien yhdistelmää. Kyse on henkilöturvallisuudesta, Perälä kertoo.

Harjoitusjäähallin rakensi vuonna 2004 Nordic Hall oy. Sen rakentamista halleista tai maneeseista useampi on romahtanut. Muun muassa Laukaassa vuonna 2013 tapahtunut maneesin romahdus vaati nuoren ratsastajatytön hengen. Vuonna 2010 sortui Nordic Hallin rakentama urheiluhalli Järvenpäässä. Yritys on Perälän mukaan rakentanut Forssan hallin kaltaisia rakennuksia yli 400.

-Pyysimme yritykseltä lausuntoa ja vastinetta heti Järvenpään romahduksen jälkeen. Sieltä vakuuteltiin, että kaikki on kunnossa, Perälä sanoo.

Nordic Hall on sittemmin ajautunut konkurssiin. Forssankin halli on rakennettu KVR-urakkana eli käytännössä avaimet käteen -systeemillä. Se tietää sitä, että remontin maksajaksi joutuu Forssan kaupunki. Perälän mukaan Forssan kannalta positiivista on se, että kriittistä pistettä ei ole vielä ylitetty, joten remontista ei tule niin isoa ja kallista kuin pahimmillaan voisi.

Remontti käynnistyy heti, kun suunnittelu ja kilpailutus on valmis. Perälän mukaan kesän aikana on tarkoitus päästä hommiin. Remontin laajuus, kesto ja hinta selviävät vasta kun korjaussuunnitelma on valmis. Perälän mukaan se on varmaa, ettei halliin saada jäätä normaalilla aikataululla syyskuun alussa.

Se taas tietää muutoksia päähallin käyttövuoroihin. Jäähallimestari Jani Simola kertoo, että jäävuoroja rukataan FPS:n edustusjoukkue sekä FoPS:n juniorijoukkueiden toiveet ensisijaisesti huomioiden.

-Kaikki eivät saa remontin ajaksi samaa määrää vuoroja kuin viime talvena. Tähän asti päähalli on ollut klo 21:een asti edustuksen ja juniorien käytössä, mutta syksyllä aika pitenee tunnilla. Harrastevuorolaiset pääsevät jäälle klo 22. Vuorot alkavat syksyllä aamuisin klo 8 aiemman 9-10 sijaan. Sunnuntaisin on ollut kahden tunnin vakiovuoro yleisöluistelulle, mutta sitä ei jatkossa ole. Yleisöluisteluvuoroista tiedotetaan Forssan Lehdessä ja kaupungin nettisivuilla. Myöskään lady hockey – ja Kunnossa kaiken ikää -vuoroja ei kyetä järjestämään, Simola sanoo.

Simola on jo tiedottanut remontista muun muassa FPS:n edustusjoukkueen valmentaja Asko Rantasta ja FoPS junioreiden toiminnanjohtaja Marko Vehmasta. Simolan mukaan kaikki tahot ovat ymmärtäneet remontin tarpeellisuuden ja suhtautuneet siihen positiivisesti.

Marko Vehmas vahvistaa seuratoimijoiden kannan asiaan. Hänen mukaansa on hyvä, että halli korjataan ennen kuin mitään vahinkoa pääsee tapahtumaan.

Vehmas arvioi, ettei vuoroja riitä kaikille, vaikka harjoitukset aloitettaisiin viikolla klo 16 ja lopetettaisiin klo 22 ja myös viikonloppuja pidennettäisiin. Hän arvioi, että pienimmille junioreille on järjesteltävä yhteisjäävuoroja. Muilta paikkakunnilta Vehmas ei olisi kovin hanakasti vuoroja ostamassa.

-Se toisi omat hankaluutensa, kun pelimatkoja tulee muutenkin aika paljon. Jokainen joukkue toki saa päättää sen asian itse, Vehmas sanoo. FL

 

Hallin rakentajalla synkkä historia
Forssan harjoitusjäähallin rakensi Nordic Hall oy vuonna 2004.Yritys on rakentanut Suomeen yli 400 vastaavaa rakennusta.Ainakin neljä Nordic Hallin rakentamaa rakennusta on romahtanut. Vuonna 2013 Laukaalla sattuneessa ratsastusmaneesin romahduksessa kuoli 10-vuotias tyttö.Rakennusfirma on sittemmin mennyt konkurssiin, joten korjauskustannukset jäävät rakennuttajan vastuulle.Esimerkiksi Harjun oppimiskeskus Virolahdella joutui korjaamaan Nordic Hall oy:n toimittaman maneesin. Kustannukset olivat noin 100000 euroa.Forssan harjoitusjäähallista löytyi rakennetutkimuksen yhteydessä puutteita ja heikkoja kohtia.Hallin remontointityöt on tarkoitus aloittaa kesän aikana.Remontin kesto, laajuus ja kustannukset selviävät kun korjaussuunnitelma valmistuu.Harjoitushalli on poissa käytöstä ainakin tulevana syksynä, kun hallin pitäisi olla jääurheilijoiden käytössä.