Lounais-Häme

Hautala ei kaihda kovaa duunia

 

Forssan Suupparit sai puolustukseensa täksi kaudeksi tärkeän vahvistuksen, kun vuosia Tampereen suunnalla pelannut Niilo Hautala palasi forssalaisjoukkueen riveihin. Varma peruspakki on valmentaja Pasi Lehtosen luottomiehiä.

Hautalalla on kokemusta laadukkaista kamppailuista Divarista ja nuorten SM-sarjapeleistä. Valmentaja voi pistää hänet kentälle tiukassakin paikassa ja luottaa siihen, että mies täyttää tonttinsa.

Hautalaa ei näy pistepörssin kärkipaikoilla, vaikka miehellä kova on laukaus ja hän pystyy jakelemaan tarkkoja syöttöjä. Pelaajan suurimmat vahvuudet löytyvät oman puolustuspään pelaamisesta. Hän on niin sanottu puolustava puolustaja, joka näkee hyvin kentän, kommunikoi paljon ja pystyy ohjaamaan viisikon pelaamista.

-Minua voi sanoa duunariosaston pelaajaksi. Tykkään tehdä kentällä paljon töitä, Hautala kertoo.

FoSu nuorentui entisestään täksi kaudeksi. Hautalaa voi pitää joukkueen kokeneemman pään pelaajana, vaikka nuorella miehellä on ikää vasta 21 vuotta.

Joukkueen nuoruus on näkynyt sarjan ensimmäisillä kierroksilla. FoSu on viiden kierroksen jälkeen 2. divisioonan Sisä-Suomen lohkossa kuudella pisteellä viidentenä.

FoSun peli on ailahdellut, eikä joukkue ole pystynyt vielä pelaamaan tasapainoista 60-minuuttista. Parempaa pitäisi olla luvassa, kunhan FoSu saa kaikki pelaajat riviin ja pelitapa sisäistetään kunnolla.

-Olemme menneet eteenpäin harjoituspeleistä, mutta aivan parastamme emme ole vielä esittäneet, Hautala sanoo.

Hautalan mukaan joukkueessa on potentiaalia. FoSu pystyy haastamaan sarjassa minkä tahansa joukkueen ja hyvänä päivänä myös voittamaan.

-Meillä on paljon nuoria ja taitavia pelaajia, jotka pystyvät yllättäviin ratkaisuihin. Nuoruuden kääntöpuoli on kokemattomuus. Monilla on vasta vähän kokemusta kovista peleistä.

Hautala on pelannut salibandyä ala-asteikäisestä saakka. FoSu-kasvatti suuntasi lajin perässä jo nuorena miehenä Tampereelle.

Hän kävi lukion Tampereella ja tahkosi samalla nuorten SM-sarjaa.

-Oli oikea ratkaisu muuttaa Tampereelle. Sain hyvää treeniä ja pääsin pelaamaan kovia pelejä.

Pelaajauransa jatkoa Hautala ei lyönyt lukkoon. Työt ja opiskelutkin kiinnostavat, joten hän haluaa pitää portit avoinna.

-En osaa sanoa jatkosta. Kausi kerrallaan tässä jatketaan. FL

 

FoSu-puolustaja Niilo Hautala
21 vuotta, 180 senttiä, 79 kiloa.Asuu taas Forssassa.Oikea puolustaja, laukoo vasemmalta.FoSun kasvatti, pelannut myös KooVeessa, PirUssa ja Pirkkalan Pirkoissa.Viime kaudella Divarissa (Pirkat) 21 pelissä tehot 4+3=7.Harrastaa avantouintia. 

Uusimmat