Lounais-Häme

HBA Märsky otti revanssin

 

FoKoPo voitti keskiviikkona Mäkelänrinteen lukiota käyvistä pelaajista kootun HBA Märskyn vieraissa, mutta eilen oli Märskyn vuoro ottaa revanssi Forssassa pelatussa hyvin kaksijakoisessa ottelussa.

Märsky tuli peliin ennakkoluulottomasti, FoKoPo taas – päävalmentaja Joonas Iisalon sanoin – vailla intohimoa, energiaa ja intensiteettiä. Vieraiden rohkea heittopeli kulki ja vaikka joukkue otti seitsemän virhettä kahdeksaan ensimmäiseen minuuttiin, se paineli silti ensimmäiselle tauolle 12 pisteen johtoasemassa lukemin 15-27.

Toisessa erässä tahti ei muuttunut, päinvastoin. Märsky jatkoi takamies Lassi Nikkarisen johdolla kovaa hyökkäyspeliään ja myös puolusti intensiivisesti, kun tuomarikolmikko ei puhaltanut joukkueelle 12 minuuttiin virheen virhettä. FoKoPo sähläsi ja hukkasi pallon kymmenen kertaa siinä missä Märsky kerran. Ei siis ihme, että vieraat saivat 41 heittoyritystä kotijoukkueen 29:a vastaan.

Tauolle paineltiin tilanteessa 29-51 ja siinä vaiheessa moni arveli, että peli on pelattu. Vaan toisin kävi.

-Märsky tuli aktiivisesti kuten oletimme, koska heillä oli tappio alla. Me olimme alussa paikalla, muttemme läsnä. Puhuttiin puoliajalla kopissa, ettei näin voi pelata kotiyleisön edessä, Iisalo totesi.

Ja kyllähän FoKoPon peli-ilme koheni kolmanteen erään. Märsky ei sanottavammin heikentänyt, mutta FoKoPo paransi 1 vs 1 -tilanteissa ja pääsi juoksemaan nopeita hyökkäyksiä. Ero kaveni pikkuhiljaa ja viimeiseen erään lähdettiin Märskyn yhdeksän pisteen keulassa.

Ensimmäisellä jaksolla vain kahdesti heittänyt (ja molemmat pussittanut) Shane Heyward otti loppua kohden roolia ja nosti mukaan taistoon. Heyward vei FoKoPon johtoon, kun pelikellossa oli jäljellä kolme ja puoli minuuttia. Siinä vaiheessa kotikatsomo varmasti oletti, että homma hoituu himaan, mutta nuoret miehet eivät luovuttaneet.

Puoliaikaan mennessä 19 pistettä ja kaikkiaan 25 pistettä pussittanut Lassi Nikkarinen vei Märskyn taas johtoon. Kellossa oli alle minuutti, kun Märsky sai pallon kahden pisteen johtoasemassa. FoKoPo kuitenkin puolusti uhrautuvasti ja siirtyi Aapeli Alasen kovalla kolmosella vielä johtoon, kun kelloon jäi 31 sekuntia.

Riku Laine rikkoi puolustuspäässä ja kovia kolmosia nakannut Matias Suvanto vei vieraat vapaaheittoviivalta taas johtoon. Elias Eerikinharju näytti vievän kotijoukkueen vapaasta ajosta vielä johtoon, mutta Fiifi Aidoo nousi blokkiin.

Alanen sai muutama sekunti ennen loppua tilanteessa 86-88 kaksi vapaaheittoa ja mahdollisuuden tuoda FoKoPo tasoihin. Ensimmäinen heitto meni ohi ja toista Alanen ilmeisesti yritti rautaan, mutta pallo osui vain levyyn ja siitä tuomittiin sisäänheitto vieraille.

Iisalo murehti omiensa ensimmäisen jakson esitystä, mutta löysi toisesta hyvääkin.

-Saimme vielä mahdollisuuden voittoon. Toisella jaksolla meidän pelitemmossa oli eroa ja nämä hyvät asiat on otettava mukaan, kun pudotuspeleissä vastaan tulee perjantaina JKS. Se on Märskyä kokeneempi joukkue, mutta samalla tavalla siellä on laaja materiaali ja pelaavat fyysistä peliä. Saamme Remon Nelsonin siihen peliin takaisin ja toivottavasti kokoonpano on muutenkin paras mahdollinen. Luotan mahdollisuuksiimme, Iisalo peilasi jo tulevaa sarjaa.

 

 

Uusimmat