Lounais-Häme Forssa

Heli Virta kuvasi kymmeniä kaitafilmejä ja julkaisi ne nyt vuosikausia myöhemmin – Katso dokumentti 70-luvun Forssasta

Heli Virta on kiertänyt maailman ympäri kamera kädessään. Nyt hänen filmejään on ensikertaa digitoitu ja julkaistu Forssan Lehden verkkosivuilla.

”’Eilenkin illalla Vorssan sillalla’, laulelivat pojat haikeasti noina entisinä aikoina, jolloin nuoretkin vielä kokoontuivat Koskisillalle tapaamaan toisiaan.”

Näin alkaa koijärveläisen Heli Virran dokumenttifilmi Vorssan sillalla. Virran kaitafilmille kuvaama dokumentti vie katsojansa mainitun Koskisillan lisäksi ainutlaatuiselle kierrokselle ympäri 1970-luvun Forssan: torille, Kalliomäkeen ja Finlayson-Forssan tiloihin sekä sisälle että ulos.

Dokumentti on yksi kymmenistä kaitafilmeistä, joita Virta on vuosikausia säilyttänyt kaapissaan. Nyt 90 ikävuoden kynnyksellä Virta päätti digitoida ja julkaista filmejä, jotta niitä pääsevät katsomaan myös tulevat sukupolvet.

Filmaamisesta tuli henkireikä

Kaitafilmiharrastuksen alku oli Heli Virralle oikeastaan kuin pelastus ja henkireikä. Hän työskenteli 1970-luvun puolivälissä Koijärvellä opettajana ja oli toiminut pitkään kolmen lapsen yksinhuoltajana. Takana oli rankkoja vuosia ja olo oli usein synkkä ja yksinäinen.

– Se oli henkisesti rankkaa aikaa. Äitini liittyi silloin vasta perustettuun Tampereen kaitafilmaajiin, ja hän kutsui minut mukaan. Onneksi menin, Virta muistelee.

Kaitafilmaajien kautta Virta löysi ystäviä sekä mielekkään harrastuksen, jonka hän otti mukaansa lähes mihin tahansa hän meni.

Tampereelle Virta ajeli kerran kuukaudessa kaitafilmaajien kokoontumiseen huonokuntoisia teitä. Illat venyivät pitkiksi paluumatkoineen, mutta aina tapaaminen oli vaivan arvoista. Aluksi Virran laitteet olivat vaatimattomia, mutta pikkuhiljaa hän hankki paremman kameran ja oman projektorin.

– Filmi oli kallista ja rahat vähissä, joten otoksia oli aina vähän. Filmatessa piti tarkkaan miettiä kokonaisuutta, jotta ei tule hukkapaloja. Leikkasin filmit aina itse saksilla työhuoneessani.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Heli Virta leikkasi kuvaamansa filmit sitä varten suunnitellussa työhuoneessaan Koijärvellä. Monta filmiä on yhä digitoimatta. Niitä Virta katselee välillä jälkipolviensa kanssa projektorilla. Kuva: Tapio Tuomela
Heli Virta leikkasi kuvaamansa filmit sitä varten suunnitellussa työhuoneessaan Koijärvellä. Monta filmiä on yhä digitoimatta. Niitä Virta katselee välillä jälkipolviensa kanssa projektorilla. Kuva: Tapio Tuomela

Finlayson-Forssan sisätiloihin

Vorssan sillalla -filmin Virta kuvasi, kun yhdistyksessä oli käynnissä dokumenttielokuvien kausi ja muut jäsenet ehdottivat Forssa-aiheista elokuvaa.

Työ ei ollut aina nopeaa, sillä Forssa-dokumenttiakin Virta kuvasi pikkuhiljaa kaksi vuotta 1976–1977.

– Pääsin kuvaamaan Finlaysonin tiloihin kutomolle, värjäämölle ja pakkaamolle vähän tuurilla, kun tekstiilialan diplomi-insinööriksi valmistunut poikani pääsi harjoitteluun tehtaalle. Hänen kauttaan sain kysyttyä kuvausmahdollisuutta, ja tehtaalla Antti Marttila otti minut ilolla vastaan.

Ylipäätään ihmiset suhtautuivat Virran kuvauksiin suopeasti.

– Ronttismäellä museonjohtaja ja tehtaan portilla vartija suostuivat molemmat poseeraamaan kuvaa varten, Virta nauraa.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Mihin tahansa Heli Virta lähti matkalle, kamera oli mukana. Vielä digitoimatta olevassa Häkissä-dokumentissa katsellaan Hampurin eläintarhassa sekä Korkeasaaressa asuvien eläimien elämää. Projektorin valkokankaana voi toimia vaikka pyyheliina. Kuva: Tapio Tuomela
Mihin tahansa Heli Virta lähti matkalle, kamera oli mukana. Vielä digitoimatta olevassa Häkissä-dokumentissa katsellaan Hampurin eläintarhassa sekä Korkeasaaressa asuvien eläimien elämää. Projektorin valkokankaana voi toimia vaikka pyyheliina. Kuva: Tapio Tuomela

Perintö kului matkailuun

Vuosien varrella Virta kuvasi aivan lähellä sekä hyvin kaukana tapahtuvia asioita, sillä hänen tavallisimmat kuvausaiheensa olivat omat sukulaiset ja perhejuhlat sekä hänen matkansa maailmalla.

Lähes aina kun Virta oli reissussa, hänellä oli myös kaitafilmikamera matkassa. Ja matkoja riitti.

– Sain perinnön vanhemmiltani ja päätin käyttää sen matkusteluun. Enkä ole ikinä katunut sitä päätöstä.

Virta kiersi kirjaimellisesti maailman ympäri kertaalleen. Siltä reissulta jäi tuliaisiksi muun muassa Uudesta-Seelannista kertova filmi. Samalla matkalla Virta näki myös muun muassa Singaporen, Fidzin ja Havaijin, missä myös kamera hajosi, kun lentokentän henkilöstö käsitteli Virran matkalaukkua turhan kovakouraisesti.

Muilla matkoilla Virralle tutuiksi tulivat muun muassa Kenia, kommunistinen Albania, monet Etelä-Amerikan maat – sekä Kiina.

Kiinassa sopivaan aikaan

Kiinaan Virta osui kiinnostavaan ajankohtaan 1980-luvulla. Mao Zedong oli muutama vuosi aikaisemmin kuollut, ja Kiina oli jälleen avautunut maailmalle. Käymistilassa olleessa maassa saivat kuvata ulkomaalaisetkin vapaasti, ja turistiryhmät pääsivät tutustumaan esimerkiksi paikallisen koulun arkeen.

Sitä ennen ja sen jälkeen tilanne on ollut toinen.

– Vain terrakottasotilaita kiellettiin kuvaamasta, enkä uskaltanut kokeilla onneani – jos olisin jäänyt kiinni, minulta olisi viety kamera, Virta sanoo.

– Parhaiten Kiinan-matkalta on jäänyt mieleen videollakin näkyvä vanha mies. Hän oli tiedemies, joka oli selvinnyt kulttuurivallankumouksesta. Häntä kunnioitettiin paljon, ja tilanne oli hyvin vaikuttava.

Katso alta Heli Virran Kiinassa kuvaama filmi. Juttu jatkuu videon alla.

Viimeinen filmaus päättyi epäonnisesti

Kaitafilmi-innostus alkoi lopahtaa Suomessa 1980-luvulla, kun edullisemmat ja modernimmat videonauhurit ajoivat kaitafilmien ohi. Tampereen kaitafilmaajissa yhdistyksen johto vaihtui, ja pian toiminta hiipui.

Virta jatkoi kuitenkin filmausta vielä pitkään yksinään, vaikka harrastusyhteisöä ei enää ollut ympärillä.

Vielä 1990-luvulla Virta kuvasi ahkerasti matkoillaan ja perhetapaamisissa. Videokamerasta hän ei koskaan oikein innostunut.

Edellisen kerran kuvausmielessä Virta on ottanut vanhan kameran käteensä vuonna 2006, lapsenlapsenlapsensa ristiäisissä.

– Löysin kaapista vielä yhden filmirullan ja ajattelin kuvata tilaisuuden. Sainkin mielestäni tilaisuudesta hyvää materiaalia. Lähetin filmin muistaakseni Saksaan tai Hollantiin kehitettäväksi. Sain filmin takaisin kirjeen kanssa. Siinä todettiin, että ”emme kehitä enää kaitafilmejä”. Se projekti jäi siihen.

– Onneksi nyt vanhoja filmejä saadaan kuitenkin turvaan, Virta hymyilee. FL

Katso Vorssan sillallaja muita Heli Virran filmejä Forssan Lehden sovelluksesta tai osoitteesta forssanlehti.fi.

Videot ajoivat kaitafilmin ohi

Kaitafilmiksi kutsutaan filmiformaatteja, jotka nimensä mukaisesti ovat kapeampia kuin 35-millimetriä leveä kinofilmi.

Kaitafilmauksen suosio oli huipussaan 1960- ja 1970-luvuilla, mutta edulliset ja modernit videokamerat ajoivat kaitafilmin ohi.

Suosituin kaitafilmiformaatti oli 8-millimetrinen. Suosittuja merkkejä olivat esimerkiksi Kodakin vuonna 1965 julkaisema Super 8 ja Fujin samana vuonna lanseeraama Single-8, jota käytettiin erityisesti Japanissa.

Myös 16-millinen kaitafilmi oli suosittu formaatti.

Aluksi Super 8 -filmit oli suunniteltu vain mykkäkuvaamiseen, mutta myöhemmin markkinoille tuli äänikasetteja, joilla oli magneettiääniraidat.

Kodak valmistaa yhä Super 8 -filmiä.

Kaitafilmin kehittämistä tarjoavia yrityksiä ei ole Suomessa.

Kaitafilmauksen suosio oli huipussaan 1960- ja 1970-luvuilla, kunnes videokamerat ajoivat kaitafilmin ohi.

Keniassa Heli Virta vietti viisi päivää kamelisafarilla 1990-luvulla. Katso video matkasta alta. Juttu jatkuu videon alla.

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic