Lounais-Häme

Heljä Liukko-Sundström uskoo, että kaiken takana on yhteistyö: "Tärkeintä on, mitä olemme toinen toisillemme"

– Täytyy sanoa, että mulla on ollut kyllä hyvä ja hauska elämä, Heljä Liukko-Sundström sanoo ja helähtää nauruun.

Vieressä odottavat luottomiehet Olli Vasa ja Arvo Kemppi. Työn alla on uusia valtavia keramiikkatöitä. Ateljeeikkunan valo hohtaa kolmikon kasvoilta ja kultaa sinivihreät työt. Vasan Liukko-Sundström on tuntenut jo 60-luvulta, Kempin Humppilan ajoilta.

-Olen saanut palkintoja, professorin arvon ja töitäni on ympäri maailmaa. Loppujen lopuksi tärkeintä on kuitenkin se, mitä olemme toinen toisillemme. Kaiken lähtökohta on, että tajuaa, että täällä ollaan muita varten. Kaikki on elämässä yhteistyötä, Liukko-Sundström sanoo.

Liukko-Sundström on se, jotka on aina ryhtynyt pelotta uuteen. Hän on se, joka tuonut taiteen koteihin ja kukat Arabiaan. Hän on yhä se, joka puhuu silmät loistaen.

-Usein herään keskellä yötä johonkin näkyyn, mikä pitää toteuttaa. En tiedä, kuka minussa piirtää, mutta tiedän, että se on hyvä voima. Tiesin jo koulussa, että minulla on oma tehtävä.

 

Toukokuun alussa ilmestynyt, Marjo Tiirikan kirjoittama Arabian Heljä pistää Liukko-Sundströmin elämän yksiin kansiin.

On lapsuus, intohimo taiteeseen, rakkaus, Arabia ja surukin. On koko hieno, heittäytyvä, luova elämä.

Kirja piirtää kuvan opettaja-agrologi -perheen monilahjakkaasta tytöstä, intohimosta taiteeseen, Ateneumista ja Arabiasta. Taiteesta ja kaupallisuudesta, yhdestä aikakaudesta.

Liukko-Sundström on kirjaan tyytyväinen. Raskastakin sen teko oli.

-Tuli niin kova ikävä kaikkia niitä ihmisiä. Ajan henki oli erilainen, herkempi. Kun avasin kirjan, oli kuin kaikki ne ihmiset olisivat pilven päältä kiittäneet. Tuli voimakas tunne, että he eivät ole kaukana, hän sanoo.

Hän uskoo, että elämä jatkuu, vaikka ihminen maan päältä poistuukin.

-Koko luonto on jatkumoa, jossa mikään ei katoa. Miten ihminen olisi erilainen, hän sanoo.

 

Tänään Liukko-Sundström on herännyt aamuneljältä pistämään piiloon upouusia töitään. Ne matkaavat kesäkuussa Arabiaan näyttelyyn, eikä niitä saa vielä näyttää. Pian ateljeen pihaan kaartaa bussilastillinen vierailijoita. Liukko-Sundström on niitä, jotka elävät täysillä, joka päivä.

Uusissa töissä on kaloja, eläimiä ja yksinäinen äiti.

-Yksinäisyys on tämän päivän teema, se koskettaa kaikenikäisiä, hän sanoo.

On myös enkeleitä, vihreää ja sinistä. Eläimet kulkevat pareittain, pieni ja iso, vahva ja heikompi. Vähän niin kuin elämässä. Yksinäinen äiti on kattanut pöydän, johon ei tulekaan ketään.

Töihin on helppo tarttua. Niissä on ilo ja suru, elämä.

Surua taiteilija on kohdannut itsekin.

 

Kaksi vuotta sitten kuoli puoliso Kauko. Sitten lopetettiin Arabia. Kovin isku oli tullut kuitenkin jo aiemmin, kun Marko-poika kuoli kymmenen vuotta sitten, 46-vuotiaana.

-Se oli kokemuksena hirveä, mutta uskon, että kaikella on tarkoitus. Hän oli mennyt lääkäriin ja sieltä sairaalaan, epäiltiin vatsahaavaa. Se olikin haimasyöpä. Hänelle annettiin puoli vuotta aikaa, elämän korkeimmalla kohdalla, hän kertoo.

Liukko-Sundström antaa ilon ja surun tulla. Hän puhuu edesmenneiden kanssa, on aina puhunut. Tuntee heidän läsnäolonsa. Kaukon hän on nähnytkin. Sama kyky on periytynyt myös teini-ikäiselle lapsenlapselle. Se on Liukko-Sundströmistä lohdullista.

Mutta Humppilassa on valo, tila ja vapaus. Ateljeen ikkunasta näkyy Koijoki ja pellon keskellä kulkeva valkoinen enkeli, jonka ilta-aurinko kultaa, Uusissa töissä ovat mukana Koijoen kalat.

-Mieheni kalasti joella. Yhtenä aamuna päätin minäkin kokeilla. Olin hankkinut katiskan. Vein sen aamulla jokeen. Kun menin illalla katsomaan, siellä oli pitkä hauki ja lahnoja. Nostin kalat veneeseen, siellä ne mollottivat ja katsoivat minua, enkä voinut tappaa niitä. Rupesin miettimään, mitä jos olisin kala. Sitten heitin kalat yksitellen takaisin veteen ja toivotin niille hyvää päivää. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

19.9.2020

Fingerpori

comic