Lounais-Häme

Hieno peli, hieno voitto - FPS nipisti pisteet JHT:ltä

FPS ja JHT esittivät kunnon kiekkoviihdettä lauantain ratoksi Suomi-sarjan ylemmässä loppusarjassa. Nähtiin periksi antamatonta yritystä, heittäytymistä laukauksien eteen, komeita maaleja ja kuultiin laitojen ryskettä.

Mikä parasta, FPS oli hitusen vahvempi ja väänsi JHT:stä maukkaan 3–2 (1–0, 2–2, 0–0) -voiton runsaslukuisen kotiyleisön riemuksi.

-Hieno ilta, hieno peli. Vastustajakin oli hyvä, antoi FPS-luotsi Asko Rantanen tunnustusta.

 

FPS aloitti lauantai-illan ottelun terävästi. Avauserää ehti kulua vajaat neljä minuuttia, kun kiekko oli JHT-vahti Petrus Lintosen selän takana. Jeffrey Lawman luuti ylivoimalla maalin edestä 1–0-lukemat.

FPS sai erän puolivälissä pari jäähyä ja ote siirtyi vieraille. JHT pyöri vaarallisesti FPS:n päädyssä, mutta FPS:n alakerta kesti vielä.

Toisessa erässä verkot heiluivat ahkeraan. JHT tasoitti 1–1:een, kun Jesse Espo yllätti Henri Viitalan maalin edestä.

FPS meni kohta Teemu Karjalaisen laukauksella taas johtoon, Niklas Lehtimäki teki esityön. JHT:n kuitti tuli kuitenkin heti seuraavasta hyökkäyksestä, kun Tuukka Nieminen laukoi 2–2-tasoituksen.

Erässä nähtiin vielä neljäs maali. FPS pyöritti ja Teemu Karjalainen kurotti maalin kulmalta Jyri Waajakosken syötön verkon perille.

Lisää kierroksia saanut Palloseura hallitsi tämän jälkeen erän loppua mielin määrin, mutta JHT:n maalilla Petrus Lintonen venyi huipputorjuntoihin ja piti kalajokisten maalin puhtaana.

 

Kolmas erä oli tiukkaa taistelua. FPS:n Eetu Mobergin sai hurjan tällin jalkaansa, kun heittäytyi kiekon eteen.

Molemmilla joukkueilla oli hyviä paikkoja, mutta maalivahdit olivat vielä parempia. Karjalaisen toisen erän 3–2-maali jäi pelin voitto-osumaksi.

-Vahvaa pelaamista molemmilta joukkueilta. Se oli sellaista peliä, mitä tässä vaiheessa pitää ollakin. Koko ajan mennään eteenpäin, Rantanen sanoi.

FPS nousi voitolla tasapisteisiin kolmantena sarjassa olevan JHT:n kanssa. JHT pysyi kuitenkin edellä paremman maalieronsa takia. Ylempi loppusarja jatkuu jo tänään sunnuntaina, kun Hokki Kajaanista saapuu Palloseuran vieraaksi Forssaan.

-Samalla tavalla jatketaan. Täytyy vain katsoa, pitääkö tehdä jotain kokoonpanomuutoksia. Tällaisen pelin jälkeen täytyy selvittää, ovatko kaikki pelikuntoisia, Rantanen sanoi. FL

 

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti