Lounais-Häme

Hirvien pyyntilupia myönnetään tänä vuonna hirveä määrä

Lisääntynyt hirvikanta näkyy tänä vuonna kasvaneena pyyntilupien määränä. Viime vuonna Etelä-Hämeessä myönnettiin yhteensä 1118 pyyntilupaa, mutta tänä vuonna tuo lukema ylitetään reippaasti.

-Pyyntilupien määrä lisääntyy merkittävästi. Lopullinen määrä tiedetään tällä viikolla, jolloin siitä myös tiedotetaan, Etelä-Hämeen riistapäällikkö Jyri Rauhala kertoo.

-Myös valkohäntäpeuran pyyntilupamäärä tulee kasvamaan huomattavasti. Kasvu johtuu siitä, että hirvikanta on lisääntynyt ja tilanne pyritään palauttamaan tavoitteen mukaiseksi, Rauhala jatkaa.

 

Etelä-Hämeen hirvikanta on kasvanut jonkin verran.

-Tavoitetiheys keskeisillä hirvitalousalueilla on 2,5–3,0 yksilöä talvikannassa tuhatta hehtaaria kohden. Viime kevään arvioiden mukaan se vaihteli rajoissa 3,5–4,0 yksilöä tuhatta hehtaaria kohden, Rauhala selvittää.

Hirvionnettomuuksien määrä korreloi hirvikannan määrän kanssa. Hämeen Sanomien (11.7.) mukaan koko Suomen tieliikenteessä tapahtuneiden hirvikolareiden määrä onkin nousussa.

Rauhala ei ole kuitenkaan huomannut Etelä-Hämeen alueella suurta kasvua kolareiden määrässä.

-Hirvikolarien määrässä ei ole toistaiseksi ollut havaittavissa merkittävää muutosta, se on vaihdellut 50 ja 70 välillä viime vuosien aikana. Valkohäntäpeuran kolarimäärät ovat olleet taas lisääntymässä, Rauhala selittää.

 

Kymmenen vuotta sitten todennäköisin paikka hirvikolarille Etelä-Hämeen alueella oli kymppitien Hämeenlinnan ja Forssan välinen osuus, jossa muutaman kymmenen kilometrin matkalla sattui 40 prosenttia koko piirin hirvieläinkolareista (HäSa 26.10.2007).

Nyt pahin paikka sijaitsee Rauhalan mukaan kantatie 54:llä.

-Painopiste on viime aikoina siirtynyt 54 tielle, mutta koko toimialueella niitä sattuu.

Rauhala muistuttaakin lähestyvän syksyn haasteista tien käyttäjille.

-Erityissyy varovaisuuteen liikenteessä hirvieläinkolarien välttämiseksi alkaa olla taas syksyn lähestyessä ja iltojen pimetessä, jolloin havainnointi vaikeutuu, Rauhala huomauttaa.

 

2000-luvulla hirvikolareissa menehtyneiden määrä on ollut tasaisessa laskussa, mistä on paljolti kiittäminen autojen parempia turvallisuusjärjestelmiä. Viime vuoden kolme hirvikolareissa surmansa saanutta olivatkin kaikki moottoripyöräilijöitä.

Liikenneviraston mukaan pelkästään vuonna 2005 hirvikolareissa kuoli peräti 12 ihmistä, kun taas 2012–2016 välisenä aikana uhrien määrä jäi yhteensä alle tuon lukeman (11).

Eniten hirvionnettomuuksia sattuu syyskuisin vilkkailla kaksikaistaisilla pääteillä. FL

 

Hirvionnettomuudet vuonna 2016
1881 hirvionnettomuutta, joissa kuoli edellisen vuoden (2015) tavoin kolme ihmistä.Onnettomuuksissa loukkaantui 144 ihmistä, kun edellisenä vuonna hirvionnettomuuksissa loukkaantuneita oli 133.+4 %Maanteillä tapahtuneiden hirvionnettomuuksien määrä kasvoi edellisestä vuodesta 64 (4 %) onnettomuudella, ja muulla tieverkolla yhdeksällä (16 %) onnettomuudella.Edellisten vuosien tapaan vuonna 2016 eniten hirvionnettomuuksia tapahtui Pohjois-Savon ELY-keskuksen alueella (356).Vähiten onnettomuuksia tapahtui Pirkanmaan ELY-keskuksen alueella (106).Vuoden 2016 hirvionnettomuuksien laskennalliset kustannukset yhteiskunnalle olivat 64 miljoonaa euroa, mikä on 4 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2015.Lähde: Liikennevirasto

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic