Lounais-Häme

Historialliset arvot huomioon keskustan kaavoituksessa

 

Forssan ympäristölupalautakunnan mukaan keskustan asemakaavamuutoksessa täytyy ottaa huomioon alueen historialliset arvot ja Loimijokeen ulottuvan puiston arvot.

Siksi esimerkiksi kortteliin, jossa on entinen kaupungintalo, ei voi rakentaa enempää, koska vieressä olevan puiston pinta-alaa ei saisi pienentää.

Asemakaavamuutos Keskusta II E koskee Rautatienkadun, Hämeentien, Säästöpankinkadun, Keskuskadun ja Loimijoen välistä aluetta.

Muutosta asemakaavaan ovat hakeneet yksityiset maanomistajat. Kaavamuutoksen tarkoituksena on mahdollistaa muun muassa kolmen uuden kerrostalon rakentaminen entisen S-marketin tilalle ja sen lähiympäristöön.

Kaavamuutos on tällä hetkellä luonnosvaiheessa. Kaupunginhallitus pyysi ympäristölupalautakunnan lausuntoa asemakaavamuutosluonnoksesta huhtikuun 7. päivään mennessä.

Ympäristölupalautakunta ottaa lausunnossaan kantaa vain asemakaavamuutoksen kortteliin 97 eli PLA-3-alueeseen. Alueella on muun muassa entinen kaupungintalo.

PLA-merkintä tarkoittaa, että alueelle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja. Asunnot on sijoitettava toiseen kerrokseen tai rakennuksen etelän puoleisiin osiin.

Jos kortteliin sijoitetaan asuntoja, asunnoille on järjestettävä pihamaa, johon on rakennettava leikki- ja oleskelualuetta vähintään 15 neliömetriä asuntoa kohti.

Ympäristöpäällikkö Niina Salminen-Åbergin mukaan asuinkorttelia on esitetty suurennettavaksi, mutta se taas pienentäisi asemakaava-alueen puiston kokoa.

-Ottaen huomioon puiston luontoarvot, ei sen pinta-alaa voi enempää pienentää, Salminen-Åberg summaa.

Hänen mukaansa tontille ei mahdu enempää asuntoja.

-Kyseisen korttelin tila loppuu, jos siihen pitää sisällyttää leikkipaikat, piha- ja oleskelupaikat, autopaikat ja muut vastaavat rakenteet, Salminen-Åberg selventää ympäristölupalautakunnan lausunnon sisältöä.

Entisen S-marketin tontin ja sen viereisen tontin alue on kokonaisuudessaan esitetty muutettavaksi asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Tontin nykyinen omistaja on esittänyt kaavoituspyynnön vuonna 2015.

-S-marketin tontin osalta lautakunnalla ei ole huomautettavaa, Salminen-Åberg sanoo.

Tarkoituksena on, että S-marketin rakennuksen tontille rakennetaan kolme kerrostaloa. FL

 

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic