Lounais-Häme

HKScan kutsuu nuoret ideoimaan tuotteita

 

HKScan kutsuu Suomen nuoret kehittämään uusia ruokatuotteita ja -palveluita. HKScan Finland ja nuorten ajatushautomo Innokampus oy ovat sopineet vuoden mittaisesta yhteistyöstä, jonka tavoitteena on löytää uusia tuotealueita, tuotteita ja palveluita nuorille kuluttajille.

HKScanin ja nuorten yhteistyö tapahtuu Innokampuksen järjestämissä työpajoissa toisen asteen oppilaitoksissa, tapahtumissa sekä joukkoinnovointimenetelmällä: Innokampuksen opiskelijasolujen avulla.

– Nuoret ovat meille tärkeä sidosryhmä niin tiedostavina ja vaativina nykykuluttajina kuin tulevaisuuden kuluttajina. Odotamme yhteistyöltä paljon, sanoo HKScan Finlandin markkinointijohtaja Mikko Järvinen

HKScan haluaa selvittää nuorten tämän hetken ruokailutottumuksia: ruokailutilanteita, päivän eri aterioiden roolia sekä lempiruokia ja -tuotteita. Näiden pohjalta nuoret pääsevät ideoimaan ja kehittämään tulevaisuuden tuotteita ja palveluita mm. HK ja Kariniemen tuotemerkeille.

– Odotamme innolla yhteistyötä HKScanin kanssa. Ruoka on asia, joka on jokaiselle nuorelle ajankohtainen, osa jokaisen arkipäivää. On hienoa, että nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuden elintarvikkeiden kehitykseen yhteistyön myötä, toteaa Innokampus oy:n johtaja Mika Koivula.

 

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat