Lounais-Häme Forssa

Forssan torilla voi lauantaina ihailla kauppiaiden menoa ja kokeilla kankikävelyä itsekin

Rautaisen kuntonsa voi mittauttaa myös frisbeen heitossa.
Rautakankikävely on vahva laji torikauppiaille. Myös muut pääsevät kokeilemaan sitä lauantaina torilla. Kuva: Tapio Tuomela
Rautakankikävely on vahva laji torikauppiaille. Myös muut pääsevät kokeilemaan sitä lauantaina torilla. Kuva: Tapio Tuomela

Kuninkaankartanon olut- ja ruokakulttuurin ystävät ry ( KKY) ei järjestä tänä kesänä Mustialassa Rautainen ilta -tapahtumaa, jonka osa Rautakankikävelyn MM-kisa on ollut.

Siitä huolimatta lauantaina tarjoutuu mahdollisuus vetää turvasaappaat jalkaan ja kokeilla, millaista on kävellä rautakankien kanssa.

– Tulemme Ankkalammin puoleiselle hiekkakentälle kello 12 aikaan, kun kiireisin toriaika rupeaa helpottamaan, KKY:n puheenjohtaja Lassi Puupponen kertoo.

Tapahtuma on perinteisesti paitsi elävöittänyt toria, myös toiminut torikauppiaiden esikisana MM-kisoihin.

– Toista kertaa mukana on rautakankien lisäksi rautainen frisbee, jota yleisökin innostui viime vuonna heittämään, Puupponen kertoo.

Rautakankikävelyn MM-kisat on tarkoitus järjestää taas ensi vuonna. Silloin on juhlavuosi, sillä kisat järjestetään jo 20. kertaa. FL

Uusimmat

Näkoislehti

26.9.2020

Fingerpori

comic