Lounais-Häme

Hotelliyöpymiset lisääntyivät marraskuussa viidellä prosentilla – Myös koko vuoden määrä kasvoi

Suomen majoitusliikkeet vetivät asiakkaita viime vuonna paremmin kuin edellisvuonna. Kuva: Lassi Puhtimäki
Alkukesä oli majoitusliikkeille vaikea. Kuva: Lassi Puhtimäki

Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä lisääntyivät marraskuussa 5,5 prosenttia vuoden takaisesta. Yöpymisvuorokausia oli yhteensä 1,11 miljoonaa. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät edellisvuodesta 3,4 prosenttia (0,45 miljoonaa yöpymistä). Kaikkiaan yöpymiset lisääntyivät 4,9 prosenttia.

Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja.

Eniten lisääntyivät saksalaisten yöpymiset, 8,3 prosenttia. Eniten vähenivät brittien yöpymiset, 18,9 prosenttia.

Suurin ulkomaalaisten ryhmä olivat venäläiset (57 700 yöpymistä) ja toiseksi suurin saksalaiset (36 700). Kolmantena olivat ruotsalaiset (32 900) ja neljäntenä britit (26 700 ).

Tammi–marraskuussa yli 21 miljoonaa yöpymistä

Maakunnittain tarkasteltuna yöpymiset lisääntyivät suhteellisesti eniten Varsinais-Suomessa (31,2 prosenttia) ja toiseksi eniten Satakunnassa (14,5 prosenttia). Yöpymiset vähenivät eniten Kymenlaaksossa (12,7 prosenttia) ja toiseksi eniten Ahvenanmaalla (12,6 prosenttia).

Uudellamaalla ulkomaalaisten yöpymiset lisääntyivät 7,1 prosenttia ja Lapissa vähenivät 5,7 prosenttia vuoden takaisesta. Uudenmaan osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä oli 49 prosenttia (222 000 yöpymistä) ja Lapin 20 prosenttia (90 000 yöpymistä).

Hotelliyöpymisten kokonaismäärä oli 1,38 miljoonaa, 5,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Tammi–marraskuussa 2019 Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin yhteensä 21,32 miljoonaa kertaa. Määrä oli 4,1 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. FL

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic