Lounais-Häme

HS: Piensijoittajat voivat saada ruotsalaispankilta korvauksia Aalto-pankkiiriliikkeen sijoitussotkussa

Helsinki
28.07.2018, 12:00

Talous

Helsinkiläisen Aalto-pankkiiriliikkeen asiakkaat saattavat saada korvauksia ruotsalaispankki SEB:n omistamalta vakuutusyhtiöltä SEB Lifeltä, kertoo Helsingin Sanomat.
Rahoitusalan riita-asioita käsittelevä Fine katsoo HS:n mukaan kolmessa päätöksessään, että SEB Life vastaa tappioista sijoitusvakuutuksissa, joita Aalto on myynyt asiakkailleen.
HS:n mukaan Finen sijoituslautakunta on tähän mennessä ratkaissut neljä Aalto-pankkiiriliikkeeseen liittyvää riitaa. Kaikissa tapauksissa sijoituslautakunta suosittelee, että asiakkaan tappiot korvataan täysimääräisesti. Kolmessa tapauksessa maksajana on SEB.
SEB:n Suomen-päälakimies Karim Tähtivuori sanoi HS:lle, että SEB “korvaa tai on jo korvannut Finen antamien ratkaisujen mukaisesti”.

Aalto kieltäytyi maksamasta

HS kertoi torstaina, että Aalto-pankkiiriliike kieltäytyy maksamasta korvauksia helsinkiläiselle eläkeläisnaiselle, vaikka sijoituslautakunta niin suosittelee. Lehden mukaan nainen oli menettänyt yli 14 000 euroa huonojen sijoitusneuvojen seurauksena.
Aalto oli myynyt naiselle erittäin korkeariskisiä valuuttawarrantteja, jotka eivät olleet hänen matalan riskin sijoitusprofiilinsa mukaisia sijoitustuotteita.
HS:n mukaan Aalto oli myynyt warrantit henkivakuutuksen ulkopuolella. Siksi sijoituslautakunta katsoo, ettei SEB Lifellä ole korvausvastuuta sijoitustappioista, vaan ne kuuluvat Aallon korvattavaksi.
Aalto-pankkiiriliike on ilmoittanut Finelle, että sillä ei ole taloudellista mahdollisuutta noudattaa ratkaisusuositusta eikä sovitella asiaa.
HS:n mukaan kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun sijoituspalveluyritys jättää noudattamatta Finen suositusta rahapulaan vedoten.

https://www.hs.fi/talous/art-2000005772201.html
https://www.hs.fi/talous/art-2000005769813.html

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat