Lounais-Häme

HS: Trump ja Putin saattavat tavata Suomessa ensi keväänä - aikataulu vielä epäselvä

Helsinki
10.10.2018, 17:49

Ulkomaat

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja hänen venäläinen virkaveljensä Vladimir Putin saattavat tavata toisensa Suomessa arktisessa huippukokouksessa ensi keväänä, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Lehden lähteiden mukaan Trump tehnee päätöksen osallistumisestaan kokoukseen Yhdysvaltain marraskuisten välivaalien jälkeen. Valmistelut ovat edenneet sen verran hyvin, että kokoukselle on alettu jo etsiä päivämääriä. Helsingin Sanomien mukaan asiaa todennäköisesti puidaan hallituksen ulko- turvallisuuspoliittisessa ministeriryhmässä loppuviikosta.
Putin on jo alustavasti ilmoittanut Venäjän kiinnostuksen osallistua kokoukseen.
Presidentti Sauli Niinistö sanoo lehdelle, ettei hän ota kantaa, milloin Yhdysvalloista voi odottaa päätöksiä. Presidentti ei myöskään vielä halua lyödä lukkoon päivämäärää arktiselle kokoukselle.
– Jos mahdolliset vieraat ovat tarpeeksi korkealta, aikataulu riippuu mitä suurimmissa määrin vieraista, Niinistö sanoo lehdelle.
Trump ja Putin tapasivat Suomessa heinäkuussa.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005859390.html

STT

Kuvat:

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic