Lounais-Häme Humppila

Humppila ei ota kiintiöpakolaisia – Talous ei kestä, eivätkä pakolaiset ole viihtyneet kauaa

Taloudellinen tilanne ja realiteetit eivät ole muuttuneet merkittävästi viime vuodesta.
Humppilan kunta kieltäytyi vastaanottamasta kiintiöpakolaisia viime vuonna, eikä se aio vastaanottaa pakolaisia tänäkään vuonna. Kuva: Lassi Puhtimäki
Humppilan kunta kieltäytyi vastaanottamasta kiintiöpakolaisia viime vuonna, eikä se aio vastaanottaa pakolaisia tänäkään vuonna. Kuva: Lassi Puhtimäki

Humppilan kunta ei aio vastaanottaa tänä vuonna kiintiöpakolaisia.

Kunnanhallitus toteaa Ely-keskukselle, etteivät kunnan taloudellinen tilanne ja pakolaisten vastaanottamiseen liittyvät realiteetit ole merkittävästi muuttuneet viime vuodesta, jolloin kunta ei myöskään vastaanottanut pakolaisia.

Tuolloin Forssan seudulle kaavailtiin tulevaksi 18 pakolaista, joista kahdeksan olisi sijoitettu Humppilaan. Kunta piti määrää korkeana Humppilan asukaslukuun nähden.

 

Humppilaan aiemmin sijoitetut pakolaiset ovat asuneet kunnassa vain lyhyitä jaksoja.

Lyhytaikainenkin asuminen aiheuttaa kuitenkin muun muassa asumiseen ja koulutukseen liittyviä kustannuksia sekä henkilöstöjärjestelyjä, jotka eivät ole purettavissa heti pakolaisten lähdettyä.

Kunta katsoo, ettei sillä ole resursseja pakolaisten vastaanottamiseen, koska saatavat tuet eivät kata kaikkia kustannuksia.

 

Pakolaisten vastaanottamisesta kieltäytymistä puoltaa myös vuokratalojen talouden tasapainottamissuunnitelma, joka on tarkoitus valmistella tämän vuoden aikana.

Sillä voi olla merkittäviä vaikutuksia kunnan vuokra-asuntojen määrään, omistusjärjestelyihin ja kunnostusaikatauluun. FL

Fingerpori

comic

Näkoislehti

25.1.2020