Lounais-Häme

Humppilalta historiallinen kenttäpäätös

Humppilan kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti, että Humppilan uusi urheilukenttä tehdään perinteisellä sora- ja hiekkarakenteella vanhalle paikalleen vuosina 2016–2017. Tarkka suunnittelu alkaa heti ja rakentaminen valmistuu syksyllä 2017.

Humppilan valtuustossa on urheilukentän kunnostamisesta keskusteltu hyvinkin jo 1980-luvulta saakka, mutta hanke on vain siirtynyt muiden alta.

Urheilukentän kustannusarvio on ilman työmaatehtäviä 697 000 euroa, josta valtion erityisavustus kattaa 150 000 euroa. Aluehallintoviraston mukaan erityisavustuksen ehtona on, että rakennustyöt on aloitettava 31.10 mennessä. Humppilan vs. kunnanjohtaja Esko Tonteri totesi, että päätöksen jälkeen on pikaisesti selvitettävä, täyttyykö ehto jo tehdyillä kairauksilla, tehdyllä päätöksellä vai onko kentällä käytettävä kaivinkonetta.

Valtionavustuksesta Humppila on saanut tälle vuodelle 50000 euroa ja ensi vuodelle 100000 euron myöntövarauksen. Tonteri vakuutti Katja Ojalalle (sd.), että ensi vuodenkin summa on ihan varma, vaikka ne varat ovat periaatteessa eduskunnan käsissä.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eeva Nurmi (kesk.) toivoi, että hanke innostaisi muitakin rahoittajia. Juha Rantanen (sd.) kannatti kentän toteuttamista vihdoin ja viimein, mutta samalla häntä mietityttivät kustannukset, kun edessä on uuden päiväkodinkin miljoonahanke.

– Se askarruttaa, onko kaikki kivet käännetty, onko mahdollista saada lisärahoitusta.

Suunnitelmien pohjana on FSG Suunnittelu ja tekniikka oy:n laatima yleissuunnitelma siten, että pituushyppy- ja kolmiloikkapaikka tulee juoksuradan sisäpuolelle. Kentästä on tulossa juoksuradoiltaan 400 metrin standardikenttä heitto- ja hyppypaikkoineen. Radat ja suorituspaikat päällystetään joustavalla kestopäällysteellä. Kentän keskelle tulee nurmi.

– Aika ahdas se on tuohon paikkaan, mutta siihen se mahtuu, Tonteri sanoi. Nurmi taustoitti, että urheilukenttää ehdittiin suunnitella harjulle Kirkonkulman koulun viereen, mutta kustannukset olisivat siinä vaihtoehdossa nousseet korkealle.

Suunnitteluyritys Ramboll selvitti mm. kairauksin ja laskelmin, kannattaisiko Humppilan kentän pohjarakenteita keventämään käyttää uusiomateriaaleja. Kentän pohja ei niitä kuitenkaan vaadi.

– Pohja kestää mitä vain, Tonteri arvioi. Hän toivoo, että kentän kustannusarviokin kestää.

Humppilan valtuustossa on myös tulevalla vaalikaudella edelleen 21 jäsentä, vaikka kuntalain muutos mahdollistaisi valtuutettujen määrän pudottamiseen 13:een.

Humppilan kunnanvaltuusto hyväksyi myös Forssan seudun kotouttamisohjelman maahanmuuttajille vuosille 2017–2020. Se kattaa kaikki keskeiset julkiset palvelut.

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä järjestää FSHKY:n yhtiöittämisprosessista keskustelutilaisuuden luottamushenkilöille Jokioisten Tietotalossa 16.11. klo 18. Eeva Nurmi toivoi, että mahdollisimman moni valtuutettu pääsisi mukaan tilaisuuteen.

– Palvelujen järjestäminen on seudun kannalta erittäin tärkeä tulevaisuuden kysymys. FL

Uusimmat