Lounais-Häme

Humppilan aseman seudulla oli ennen vilskettä

Humppila ei ole aina ollut niin hiljainen kuin tänä päivänä. 1950-luvulla aseman seutu oli kunnan keskus.

-Sodan jälkeen kunnassa oli kauppoja, meijeri ja kymmenkunta kouluakin. Asukkaita oli 3600, Markku Niininen miettii menneitä tyhjyyttä huokuvalla rautatieasemalla.

Noh, eihän asemarakennuskaan ole enää rautatieasemana. Tiloissa on työpaja, pikkukahvila ja kirppis.

-Ennen Humppilassa sanottiin, että mennään asemalle, kun sivukyliltä lähdettiin keskustaan asioille.

Niininen on innostunut historiasta. Hänellä on kolme kirjaa muhimassa päässään; hän ei ole varma kirjoittaisiko osuuskaupan historiikin, Humppilan Veikkojen 100-vuotishistoriikin vai kirjan kunnan vaiheista.

Hän kuitenkin vähättelee itseään ja sanoo, että Humppilan historiasta on jo kirjoitettu. Muun muassa Paula Oilinki kirjoitti Pas kattoon si -kirjan.

Niininen sanoo, että hän vain haluaa lisätä Oilingin kirjaan täytettä. Kaskuja ja juttuja paikkakunnan persoonista. Ketään loukkaamatta.

-Markku on energinen tyyppi. Onneksi hän jaksaa järjestää yhtä sun toista, kymmenkunta vuotta sitten Humppilaan takaisin muuttanut Antti Oksa kehuu.

Niininen kutsuu Oksaa hänen ajatustensa vahvistajaksi.

Oksallakin on paikkakunnan historia hallussaan ja tarinoita vaikka kuinka paljon.

-Jumalavita, jos ihmiset pistäis kaikki tarinansa paperille, Oksa haaveilee.

-Humppilalla on merkitys, Oksa huudahtaa.

Niininen on järjestänyt useampia Historian havinaa -tapahtumia. Iltoja, jotka ovat houkutelleet tuvan täyteen paikallisia muistelemaan, mitä missäkin oli.

-Ensin tarkoituksena oli kysellä asioita vanhemmilta ihmisiltä, mutta mehän olemme itse niitä vanhoja ihmisiä, jotka muistelevat menneitä, Oksa hymähtää.

Tapahtumista on kertynyt kasoittain aineistoa. Yksi on nimennyt vanhoja rakennuksia, toinen kertonut, miten entinen kauppias mittasi jauhoja pussiin.

-Oiva mittasi jauhot pussiin ja nuolaisi lopuksi peukaloonsa ja kasteli teipin, jolla laittoi pussin suun kiinni. Teipissä oli teksti: Osta Oivalta, onnistut oikein, Niininen naurahtaa.

Kauppiaalla oli usein vielä nortti suupielessä, kun hän nuolaisi sormeaan.

Oksa kertoo, että Humppila eli kukoistusaikaansa jo 1800-luvun loppupuolella.

-Junanratahan on Suomen ensimmäisiä. Ensimmäinen juna Toijalaan kulki 1876, Oksa tietää.

-Humppilasta myytiin lippuja Forssan ja Turun kautta South Hamptoniin Amerikkaan, Niininen kehuu.

Mutta se Niinisen suunnittelema kirja kertoisi 1900-luvusta.

-Sodan jälkeisestä ajasta lähinnä, Niininen sanoo.

Junaradan eteläpuolella oli aikanaan meijeri, jossa tehtiin juustoa ja voita. 50 humppilalaista sai elantonsa meijeristä. Meijerillä on nykyisin jo uudet asukkaat ja uudet suunnitelmat.

-Ja tuossa keltaisessa kivitalossa oli aikanaan säästöpankki. Vuoksenrannan apteekkari muutti siihen. Rakennuksessa on ollut myös kotileipomo ja kirjasto, Oksa luettelee.

Kun tonttimaa alkoi loppua radan eteläpuolelta, siirtyi Humppilan keskusta radan toiselle puolelle. Ratapihalla oli muun muassa lottakahvila. Ja tuolla oli sähköliike Valo ja voima, Oksa viittelöi matalaan rakennukseen aseman nurkalla.

-Nykyisen yläasteen vieressä oli Pikku-Moskova. Siellä asui SKDL:n kansanedustaja, Niininen hyppää kauemmas asemasta.

Tarinoita riittää. Niininen sanoo, että hän aikoo järjestää keväällä ainakin vielä yhden historia-tilaisuuden.

-Nyt syksyn pimeillä alan tehdä pohjatöitä kirjaan, Niininen sanoo ja kokoaa kasan papereita autonsa takapenkille. FL

Uusimmat

Fingerpori

comic