Lounais-Häme

Juttua päivitetty: Humppilan kunnanjohtaja Jari Keskitalo irtisanoutui: " Päätökseen johtivat järkisyyt"

Jari Keskitalo. Kuva: Lassi Puhtimäki
Jari Keskitalo. Kuva: Lassi Puhtimäki

Humppilan kunnanjohtaja Jari Keskitalo irtisanoutuu. Keskitalo kertoi päätöksestään maanantai-iltana Humppilan kunnanhallituksen kokouksessa. Keskitalo jatkaa Humppilan kunnanjohtajana 17.8. saakka.

– Koen antaneeni Humppilalle kaiken, ja haluan antaa tilaa nuoremmalle, jolla on halua kehittää kuntaa, Keskitalo totesi.

Keskitalon mukaan eropäätökseen perusteena ovat puhtaasti järkisyyt.

– Tämä oli järjen sanelema ratkaisu, joka liittyy terveyteen ja jaksamiseen. Silläkään puolella tosin ei ole mitään dramaattista, Keskitalo tiivistää.

Tulevaisuuden suunnitelmistaan kunnanjohtaja on vielä vaitonainen. Keskitalo on työskennellyt aiemmin uskonnon ja psykologian lehtorina sekä rehtorina. Ennen hänen valintaansa Humppilan kunnanjohtajaksi Keskitalo toimi Humppilan sivistysjohtajana.

– Mitään valmista suunnitelmaa ei ole mielessä, mutta kunnanjohtajan tai rehtorin paikkojen hakeminen ei ainakaan nyt tunnu ajankohtaiselta, Keskitalo pohtii.

Humppilan kunnanvaltuusto kokoontuu tämän viikon torstaina, ja uuden kunnanjohtajan haku tulee kiireellisenä lisäpykälänä esityslistalle.

Jari Keskitalo valittiin Humppilan kunnanjohtajaksi vuoden 2016 joulukuussa. FL

Uusimmat

Näkoislehti

8.7.2020

Fingerpori

comic