Lounais-Häme

Humppilan kunta on lomauttanut kahdeksan työntekijää koronan vuoksi

Myös palkanmaksun keskeytykset ja siirrot toisiin tehtäviin ovat mahdollisia.
Humppila on joutunut lomauttamaan työntekijöitään koronaepidemian aiheuttaman työn vähenemisen vuoksi. Kuva: Lassi Puhtimäki
Humppila on joutunut lomauttamaan työntekijöitään koronaepidemian aiheuttaman työn vähenemisen vuoksi. Kuva: Lassi Puhtimäki

Lomautukset ja palkanmaksun keskeytykset ovat Humppilassa mahdollisia koronavirusepidemian vuoksi.

Kunta on jo antanut lomautusilmoituksen kahdeksalle työntekijälleen. Koulujen sulkemisen vuoksi lomautusilmoitus on annettu kolmelle koulunkäynninohjaajalle, kahdelle koulun siistijälle ja kahdelle koulun ruoanjakelija-siistijälle.

Lisäksi vähäisen lapsimäärän vuoksi lomautusilmoitus on annettu yhdelle perhepäivähoitajalle.

Humppilan kunnanhallitus päätti, että lomautuksiin liittyvää poikkeusmenettely, palkanmaksun keskeyttäminen sekä henkilöstön siirrot toisiin tehtäviin ovat käytettävissä kunnan työkalupakissa epidemia-aikana.

Humppila on toimintojen sulkemisen vuoksi joutunut etsimään korvaavia työtehtäviä henkilöstölle. Koko henkilöstölle on kunnassa pyritty löytämään työtehtäviä mahdollisimman pitkäksi ajaksi. Kunnan työntekijä voidaan tilapäisesti siirtää muihin tehtäviin 8 viikon ajaksi.

Lisäksi kunnalla on työsopimuslain perusteella mahdollisuus lakkauttaa palkanmaksu 14 päivän jälkeen, mikäli työntekijä on estynyt tekemästä työtä hänestä tai työnantajasta riippumattoman syyn vuoksi. FL

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic