Lounais-Häme

Humppilan nuoret haluavat mopoilupaikan

Humppilan nuorisovaltuusto teki aloitteen siitä, että kuntaan perustettaisiin alue vapaata mopoilua varten. Paikka voisi nuorisovaltuutettujen mielestä olla rauhallinen ja sellainen, jossa mopoilun aiheuttamista äänistä ei aiheutuisi valituksia.

Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Minja Sulonen huomauttaa, että alue voisi toimia samalla nuorison kokoontumispaikkana.

-Humppilassa on toki nuorisotila, mutta enemmän nuoret viettävät aikaansa pihalla. Mopoilualueelle olisivat kaikki tervetulleita. Ihmeellisiä tiloja ei vaadita, melko suuri se saisi olla ja sellainen, jossa olisi asvalttia ja hiekkaa, Sulonen sanoo.

Nuorisolla ei ole esittää valmiiksi tiettyä aluetta, vaan pallo on heitetty kunnan virkamiehille ja päättäjille.

Humppilan kunnanhallitus päätti antaa tekniselle lautakunnalle selvitettäväksi eri paikka- ja pohjamateriaalivaihtoehdot sekä kustannukset. Hallitus antoi lautakunnalle selvitettäväksi myös kunnan vastuukysymykset.

 

Mopoilu keskustoissa on ikuisuusaihe, joka jakaa mielipiteitä. Sulosenkin mukaan osaa aikuisista mopoilu keskusta-alueella häiritsee, osa pitää sitä nuorisolle tyypillisenä toimintana.

-Jos tällainen paikka löytyisi, uskoisin sen tyydyttävän kaikkia osapuolia.

Sulonen uskoo, että valvomattomalla mopoilupaikalla osattaisiin käyttäytyä niin, ettei järjestyshäiriöitä tai muita ongelmia syntyisi.

-Jos siellä ei olisi rajoituksia, nuorten pitäisi osata käyttäytyä ja se kyllä onnistuu valtaosalta. Joskus tyhmyys tiivistyy joukossa, mutta nuorten keskenään toisilleen antama palaute yleensä toimii, Sulonen kertoo. FL

 

Uusimmat