Lounais-Häme

Humppilan päiväkodille hintalappu

Humppilan kunnanvaltuusto hyväksyi uuden päiväkodin kustannusarvioksi irtaimistoineen 1,7 miljoonaa euroa. Alkuperäisessä arviossa hinnaksi olisi tullut 2,0 miljoonaa euroa.

Vs. kunnanjohtaja Esko Tonteri kertoo, että hinnanalennuksen mahdollistaa alkuperäistä suunnitelmaa pienempi ja vaatimattomampi päiväkoti.

-Ensimmäisessä päätöksessä perustellut tilakoot ja lapsimäärät eivät perustuneet mihinkään. Siinä puhuttiin noin 100 lapsesta, kun todellinen määrä on nyt 60–70 ja pienenee koko ajan, kuten koko seudulla, Tonteri sanoo.

Tonterin mukaan köyhän kunnan on tyydyttävä hieman vaatimattomampaan, niinpä uudesta päiväkodista tulee riisuttu versio, jossa käytössä on yhteistiloja. Esimerkiksi omasta ruokasalista luovutaan ja lapset syövät ryhmätiloissa, kuten tähänkin asti.

Vs. kunnanjohtajan mukaan Humppila selviytyy mittavista investoinneista, kuten päiväkodista ja urheilukentästä. Enemmän Tonterissa huolta aiheuttaa kasvavat sote-menot.

-Ei Humppila investointeihin kaadu. Jos se kaatuu, se kaatuu sote-menoihin, jotka ovat kasvaneet kolmessa vuodessa 20 prosenttia eli 2 miljoonaa euroa. Ne on saatava jotenkin järkeistettyä. En ymmärrä yhtälöä, jossa kunta tuottaa palvelut itsenäisesti isommalle joukolle paljon halvemmalla, Tonteri sanoo.

Uusi päiväkoti rakennetaan nykyiselle tontille Humppilantielle. Sen huoneistoalaksi valtuusto hyväksyi 700 neliömetriä ja kerrosalaksi 800 neliömetriä.

Valtuusto päätti antaa päiväkodin jatkovalmistelun kunnanhallituksen tehtäväksi siten, että luonnospiirustukset ja alustavat rakennustapaselvitykset tuodaan valtuuston käsittelyyn vuoden 2016 loppuun mennessä.

Tonteri tosin epäilee, että nykyisillä resursseilla ei kyetä pysymään tuossa aikataulussa, vaan kilpailutus saadaan päätökseen alkuvuodesta. Tonteri pohtii, voisiko myös suunnittelun pyytää rakennuttajalta, joilla on usein omia tarjota ratkaisuvaihtoehtoja.

Tällä hetkellä Humppilan päiväkoti ja esiopetus toimii kaksissa tiloissa, joista Niittykujalla toimitaan väistötiloissa. Ikäluokkien pienentyessä esiopetus siirtyy jatkossa koulun tiloihin ja rakennettava päiväkoti toimii ainoastaan päivähoitotiloina.

Uusi päiväkoti on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2018 syksyllä. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat