Lounais-Häme

Humppilan päiväkoti valmistuu ensi kesänä

Päiväkodin urakoi Siklatilat oy, joka kuuluu rakennusalalla toimivaan valtakunnalliseen Sikla-konserniin. Humppilan uuden päiväkodin urakkatarjoushinta on 1,553 miljoonaa euroa, mutta Humppilan kunnanhallitus hyväksyi urakkasopimukseen vielä lisää 36 680 euroa lisätarpeiden kattamiseen.

Päiväkodin henkilöstö oli käynyt läpi tarjouksen kalusteluetteloa ja huonetilaohjelmaa ja halusi muutoksia huonetiloihin ja varustukseen: lisää sänkyjä, siirtoseinän ruokailu- ja liikuntatilan välille, parannuksia keittiötilaan ja vaatehuoltoon sekä piha-alueelle lisää turvahiekkaa ja turva-aitaa sekä kumpareen mäenlaskuun.

-Kun on saatu hyvä tarjous, siitä halutaan tehdä vielä parempi. Näidenkin muutosten jälkeen tämä tarjous jää edullisemmaksi kuin toiseksi edullisin urakkatarjous, toteaa Humppilan kunnanjohtaja Jari Keskitalo.

 

Päiväkodin urakkasopimukset allekirjoitettiin keskiviikkona. Päiväkodin rakennustyöt alkavat syys-lokakuussa. Hanke valmistuu luovutuskuntoon viimeistään 29.6.2018. Siklatilat toteuttaa hankkeen pihatöineen ja pihavarusteineen päivineeen.

Rakentajan mukaan aikataulu on reilu. Sikla-konsernin toimitusjohtaja Janne Nieminen sanoo, että varsin tavanomainen päiväkodin rakennusaika on yksityisen sektorin puolella 6–7 kuukautta, joten Humppilassa ei tarvitse turhaan kiirehtiä.

Päiväkoti valmistuu suurelementtirakenteista. Rakennuksen seinät tuodaan Humppilaan tehtaalla valmiiksi tehtyinä ja suljettuina suurelementteinä, jotta kuivaketju ei pääse katkeamaan. Katto rakennetaan paikan päällä.

-Katon tekeminen on muutaman päivän työrupeama, jolloin kaikki on sateelta suojassa, Nieminen sanoo.

Työmaa erotetaan katualueesta aidoin tontin ympäri.

 

Humppilan hanke on Siklatiloille mittakaavaltaan tavanomainen. Päiväkodin huoneistoala on 700 neliötä ja kerrosala 800 neliötä.

-Se ei poikkea pienuudellaan eikä suuruudellaan. Tämän kaltaisia päiväkoteja teemme viidestä kymmeneen ja hoivakoteja parikymmentä kappaletta vuodessa, Nieminen summaa.

Humppilan työmaa työllistää viidestä viiteentoista mieheen päivittäin. Rakentamisesta vastaava Siklatilojen Pirkanmaan yksikkö käyttää oman työvoiman lisäksi lähialueen aliurakoitsijoita.

Sikla-konsernin toimipisteet sijaitsevat Kempeleessä, Vantaalla ja Lempäälässä. Lisäksi Siklan elementtitehdas toimii Limingassa. Konserniin kuuluvat hoiva-, koulu- ja liiketiloihin ja omaan asuntotuotantoon erikoistunut Siklatilat, pientaloihin keskittynyt Siklatalot sekä talotekniikkaa tekevä Siklatec.

Kuntalaiset pääsevät tutustumaan rakennushankkeeseen avoimien ovien päivänä, joka ajoittunee ensi vuoden puolelle ehkä harjannostajaisten aikoihin. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

23.9.2020

Fingerpori

comic