Lounais-Häme

Humppilan poliitikot haluavat ratkaista vallitsevan ongelman, eivät hajottaa

Kunnanjohtaja Jari Keskitalon ja hallintojohtaja Maarit Sihvosen kärjistyneet välit ovat ajaneet paikallispoliitikot keskustelemaan yhteistyön terävöittämisestä ja päätöksenteon vaikeuksista Humppilassa.

Kunnanvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Hanne Seestie (kok.) toteaa, että poliitikot haluavat löytää tilanteeseen ratkaisun ja kursia ongelmat kokoon, eivät hajottaa. Joukko kuntapoliitikkoja keskusteli tilanteesta viime viikon torstaina ja kuuli kunnanjohtajaa. Tämän viikon torstaina oli tarkoitus kuulla hallintojohtajaa, mutta tämä ei paikalle saapunut.

Ensimmäiseen vapaamuotoiseen kuulemistilaisuuteen, kuten Seestie kokousta kuvailee, ei kutsuttu kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Aholaa (kesk.), joka on kiistoissa asettunut kannattamaan hallintojohtajan toimintatapoja. Myöskään kunnanhallituksen puheenjohtaja ei tämän viikon tilaisuuteen saapunut.

 

Seestie myöntää, että Ahola olisi mahdollisesti pitänyt kutsua jo ensimmäiseen kuulemistilaisuuteen.

-Meillä on päätöksenteossa mukana runsaasti ensikertalaisia, mikä tuo omat haasteensa. Minulla ja muutamalla muulla luottamushenkilöllä on peiliin katsomisen paikka ja asioita pitää tehdä nyt uudella tavalla, Seestie myöntää.

Seestie ei halua syyttää syntyneestä tilanteesta ketään. Hän uskoo, että ihmissuhdekiemuroihin saadaan yhteisymmärrys, mutta ihan yhdellä istumisella ja kuulemisella se ei tapahdu.

-Asioiden selvittely on kesken, joten en halua ottaa kantaa siihen, mikä on vikana. Käsittelemme tilannetta ensi viikolla kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen valtuustoseminaarissa.

 

Kuulemistilaisuuksien koollekutsujana toiminut kunnanvaltuuston puheenjohtaja Marita Ketola (sd.) harmittelee, ettei asian selvittämisessä päästy torstaina eteenpäin. Hänkin sanoo, että poliitikoilla on vilpitön tarkoitus selvittää tilanne ja päästä eteenpäin.

Hoitoalalla työskentelevä Ketola toteaa, että hänellä on työssään tapana kuulla ongelmatilanteissa ensin yhtä, sitten toista osapuolta ja sen jälkeen keskustella yhteisessä palaverissa.

-Keskitalon kanssa käydyssä kuulemistilaisuudessa hänen kommenttinsa menivät yksi yhteen Sihvosen kommenttien kanssa, joita kuulin puhelimessa. Olen optimisti ja uskon, että saamme asian selvitettyä niin, että kaikilla on hyvä olla. FL

 

Aiheesta aiemmin:

https://www.forssanlehti.fi/uutiset/48554-humppilassa-keskustellaan-kunnanjohtajan-ja-hallintojohtajan-valeista

 

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic