Lounais-Häme

Humppilan tuulimylly olisi Suomen suurin

Tuulivoimapuisto Tyrinselkä oy aikoo rakentaa Humppilan puolelle rajaa alkuperäistä suuremman tuulivoimalan. Tuulivoimalan napakorkeus muuttuu 144,5 metristä peräti 164 metriin ja lapojen pituus 65,5 metristä 74,55 metriin.

Näin isoa tuulivoimalaa ei Suomessa ole vielä rakennettu. Päivitetyissä asiakirjoissa on tarkasteltu ympäristöön aiheutuvia vaikutuksia.

Tyrinselän tuulivoimapuiston projektipäällikkö Markku Kortteisto kuvaa näkymämuutoksia kuitenkin hyvin pieniksi muihin Tyrinselän voimaloihin verrattuna.

 

Humppilan kunnanhallitus myönsi jo viime vuonna suunnittelutarveratkaisun samanlaiselle tuulivoimalalle, joita on jo rakennettu Tyrinselälle Jokioisten puolelle neljä. Kunnanhallitus päätti nyt uusia suunnittelutarveratkaisun päivitettyjen voimalatietojen pohjalta.

Suunnittelutarveratkaisu on voimassa kaksi vuotta, jolloin rakennuslupa on haettava.

Naapurikunnille on lähetetty asiasta tietoa viime viikolla

Tyrinselällä on vireillä lisäksi neljän muun tuulivoimalan rakentaminen Ypäjän puolelle, mutta niiden tuulivoimaosayleiskaavasta on parhaillaan valitus käsittelyssä korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Humppilan puolen voimala on tarkoitus rakentaa yhtä aikaa Ypäjän tuulivoimaloiden kanssa. FL

 

Uusimmat