Lounais-Häme

Hunnarille kaivataan lisää hapottajia

Etelä-Suomen rankimmaksi puolimaratoniksi mainostettu Hunnarin Hapotus juostaan viikonloppuna neljännen kerran. Ennakkoilmoittautuneiden määrä jäi reiluun 20:een, minkä järjestävän tahon edustaja Mika Penttilä myöntää olevan suuri pettymys.

-Saattaa olla, että olemme mainostaneet tapahtumaa jo liiankin rankkana. Lyhyempi eli 5,3 kilometrin reitti sopisi kyllä jokaiselle puistojuoksijalle esimerkiksi sauvojen kanssa mentäväksi, Penttilä toteaa.

Tosin helpoksi kisareittiä ei ole tähän mennessä väittänyt kukaan, ei edes kevään MM-kisoissa neljänneksi juossut Henri Ansio. Häntä ei ilmeisesti tämän vuoden kisassa nähdä.

-Ansio ei ole ainakaan ennakkoilmoittautuneiden listoille. Hän oli viime viikonloppuna mukana Paavo Nurmi -maratonilla ja kisaohjelma taitaa nyt olla liian tiukka, Penttilä harmittelee.

 

Hunnarin Hapotuksen ajankohdaksi on valittu heinäkuu, jotta paahtavan lämmin ilma toisi kisaajille yhden kärsimyksen lisää. Tulevalle viikonlopulle hellettä ei taida olla luvassa, joten senkin puolesta lenkki sopisi kuntojuoksijallekin. Kisa alkaa sunnuntaina klo 12 ja mukaan voi vielä ilmoittautua kisakansliaan paikan päällä.

-Yleensä noin puolet on ollut näitä viime hetken ilmoittautujia, joten sellaiset 40-50 juoksijaa lienee taas mukana. Järjestelyt vaativat pieneltä organisaatiolta sen verran paljon, että mielellään enemmänkin kilpailijoita nähtäisiin. FoPS:n junnut ovat kuulemma harjoitelleet Hunnarilla, sille porukalle Hapotus olisi hyvä, vähän pidempi treeni, Penttilä vinkkaa ja haastaa.

 

Viime vuonna voittanut Henri Ansio selvitti puolimaratonin alle kahdessa tunnissa. Penttilä uskoo voittoajan painuvan tällä kertaa parin tunnin paikkeille. Hän nostaa ennakkosuosikiksi tammelalaisen Jorma Kivelän, jonka Penttilä mainostaa kuuluvan maan parhaimpiin alamäkijuoksijoihin. Vielä viime vuonna Forssan kaupunginjohtajana toiminut Sami Sulkko lupasi vuosi sitten osallistua tänäkin vuonna, mutta virkamatka estää miehen osallistumisen. Sulkko on käynyt Penttilän kanssa silloin tällöin treenaamassa Hunnarin maastossa, joten ehkä mies nähdään paikalla ensi vuoden kilpailussa. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic