Lounais-Häme Helsinki

Tiistaina sataa ja tuulee niin rajusti, että vahingotkin ovat mahdollisia

Kanta-Hämeen pitäisi ennakkotietojen mukaan välttyä aivan pahimmilta tuulilta ja rankkasateilta tiistaina. Arkistokuva on Hämeenlinnan linja-autoasemalta kesältä 2018. Kuva: Tomi Vesaharju
Kanta-Hämeen pitäisi ennakkotietojen mukaan välttyä aivan pahimmilta tuulilta ja rankkasateilta tiistaina. Arkistokuva on Hämeenlinnan linja-autoasemalta kesältä 2018. Kuva: Tomi Vesaharju

Tiistaina saadaan sateita koko maassa. Suomeen saapuu tiistaina syvenevän matalapaineen mukana rankkasateita ja voimakkaita tuulia, jotka voivat aiheuttaa vahinkoja, kertoo Ilmatieteen laitos.

Sadetta voi kertyä paikoin jopa yli 50 millimetriä, mikä vastaa tyypillistä kesäkuun sademäärää.

Tuuli alkaa voimistua Suomenlahdella puolenpäivän aikoihin. Tuuli on merellä kovaa ja puuskissa mahdollisesti myrskylukemissa. Rajuja puuskia saadaan matalapaineen edetessä myös sisämaassa.

Ainakin Itä-Suomessa voidaan varautua puuskien aiheuttamiin vahinkoihin.

Rankkasade voi niin ikään aiheuttaa vahinkoja. Matalapaineen keskuksen reitillä sademäärä kohoaa suureksi. Rankin sade osuu näillä näkymin Uudenmaan ja Kymenlaakson rajalta kohti Pohjois-Savoa ulottuvalle vyöhykkeelle.

Kovista sateista varoitetaan Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa ja Kainuussa.

Rajusta ukonilmasta varoitetaan lisäksi Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. STT

Uutista täydennetty tarkemmin tiedoin ja maakuntakohtaisin varoituksin klo 20.15.

Uusimmat

Näkoislehti

8.7.2020

Fingerpori

comic