Lounais-Häme

Huono alku kostautui

Yksi huono ja kaksi hyvää erää. FPS toipui surkeasta avauserästä ja pystyi sen jälkeen kunnon kiriin, mutta joutui silti taipumaan perjantaina Porvoossa. Sarjakakkonen Hunters piti kuin pitikin pinnat niukalla 4–3-kotivoitolla.
-Nämä ovat vaikeita hetkiä joukkueelle. Saamme jatkuvasti kakkua naamaan, vaikka jätkät taistelevat hyvin. Jaksamme kuitenkin uskoa, että tekemisen kautta onni kääntyy jossain vaiheessa myös meidän puolellemme, totesi FPS:n valmentaja Santeri Immonen.
Ottelun avausmaalia ei tarvinnut odottaa pitkään, sillä Huntersin Jussi Paunila vei isännät 1–0-johtoon ennen neljän minuutin täyttymistä. Vajaan kahden minuutin kuluttua kiekko oli taas FPS-vahti Toni Pohjosen selän takana. Santeri Immonen otti aikalisän ja vaihtoi FPS:n maalin suulle Joonas Laaksosen.

Lue lisää lauantain Forssan Lehdestä.

Asiasanat

Uusimmat