Lounais-Häme

Huumerikokset nousussa Kanta-Hämeessä

Huumausainerikokset ovat lisääntyneet Kanta-Hämeessä viime vuodesta noin 14,5 prosenttia.

Rikoskomisario Pälvi Suokas Hämeen poliisilaitokselta kertoo, että amfetamiinia löydetään yhä useammin maahantuontipakkauksissa. Niissä erät ja pitoisuudetkin ovat suurempia.

-Sen takia tilastoissa voi vaikuttaa siltä, että liikkeellä olevan amfetamiinin pitoisuus olisi kovempaa. Kyllä silti näyttäisi, että myös käyttäjäportaalla on kovempia pitoisuuksia kuin vuosi tai pari sitten.

Maahantuontipakkauksissa puhdasta ainetta voi olla jopa 70 prosenttia. Suokas sanoo, että yleisimmin poliisin takavarikkoon jää 30–40 prosenttista laimennettua amfetamiinia. Törkeät huumausainerikokset ovatkin vähentyneet yli 13 prosenttia Kanta-Hämeessä.

Hämeen poliisilaitoksen haaviin jää eniten kannabistuotteita ja amfetamiinia. Ekstaasin käyttö on myös yleistynyt viime vuosina.

-Poliisin takavarikkoon jää vain jäävuorenhuippu. Jos myyjällä tai ostajalla on varallisuutta, kulissit pysyvät hyvin pystyssä. Ne, joilla on silmiinpistäviä ongelmia, jäävät usein kiinni ensin jostain muusta ja silloin aineiden käyttökin paljastuu, Suokas kertoo.

Kaikki käyttäjät eivät joudu rahoittamaan huumausaineiden hankintaa rikoksilla. Suokas sanoo, että rikoksia tekee yleisimmin juuri näkyvä ja erityisen ongelmallinen käyttäjäryhmä.

-Polkupyörien varastaminen on yksi keino hankkia rahaa. Aineiden vuoksi velkakierteeseen joutuneet tekevät myös erilaisia ryöstöjä suuremman rahasumman takia. Lisäksi erilaiset petosrikokset ovat viime vuosina lisääntyneet.

Suokkaan mukaan Kanta-Hämeeseen kulkeutuu Lahtea enemmän muuntohuumeita pääkaupunkiseudulta.

Muuntohuumeet ovat laillisiksi suunniteltuja aineita, joilla on huumaava vaikutus. Näille design-huumeille pyritään antamaan mahdollisimman pian huumeluokitus, jotta niiden maahantuontiin voidaan puuttua.

Huumeet kulkeutuvat tavallisesti pääkaupunkiseudulta maakuntiin, mutta tavaraa tulee myös Turusta ja itärajalta päin. Toisaalta kannabiksen kotikasvattamot ovat yleistyneet Kanta-Hämeessä. Siten marihuanan saatavuus on noussut ja hasisöljyn suosio on vähentynyt.

Suokkaan mukaan ei ole olemassa mitään tyypillistä suhdetta huumekauppiaan ja ostajan välillä.

Jotkut huumekauppiaat välittävät tietyille kaveriporukoille. Myyjä ja ostaja saattavat tavata satunnaisesti, jos myyntitapahtumat sovitaan puhelimitse. Yhä tavallisempaa kuitenkin on, etteivät osapuolet kohtaa, koska huumeita hankitaan paljon myös netissä.

-Viime vuosina on tullut uusi ilmiö, jossa välittäjä ei itse käytä aineita, mutta tekee niillä rahaa. FL

Millaiset rangaistukset?
Huumausainerikoksista saa melko kovia tuomioita etenkin, jos huumeisiin liittyy myyntiä ja välittämistä. Jos välittäminen kohdistuu lapsiin tai nuoriin, tuomio on yleensä normaalia kovempi.  Tavallisesta huumausainerikoksesta voi saada 2 vuotta. Törkeästä huumausainerikoksesta voi saada vankeutta10 vuotta. Huumausainerikoksen tuomio voi olla enemmän kuin kymmenen vuotta, jos vyyhtiin liittyy useita muita rikoksia, kuten aserikoksia.Huumausaineen käytöstä rangaistus on yleensä sakko, mutta enintään 6 kuukautta vankeutta. Lähde: Hämeen poliisilaitos

Uusimmat