Lounais-Häme

Hyky nostaa taksoja maltilla

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän hallitus päätti maanantaina korottaa kymmenellä prosentilla sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja vuoden alusta. Yhtymäjohtaja Juha Heino esitti maksuihin tasasuuruista ja samalla maksimimääräistä 27,5 prosentin korotusta, jolla olisi kerätty asiakasmaksuilla noin 500000 lisäeuroa kuntayhtymän kassaan. Nyt korotuksen vaikutus jää huomattavasti pienemmäksi.

Päätös maltillisesta maksukorotuksista syntyi yhtymähallituksessa äänin 1–9.

Lisäksi yhtymähallitus jätti kokonaan pöydälle erikoissairaanhoidon maksujen tarkistukset. Yhtymähallitus käsitteli maksuja eilen toista kertaa. Erikoissairaanhoidon maksuihin palataan kuntayhtymän seuraavassa kokouksessa.

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän talousjohtaja Timo Finning toteaa, ettei asiakasmaksujen korotusten vaikutuksia ole laskettu mukaan kuntayhtymän tähän vuoden talousarvioon, koska valtion linjaukset eivät olleet valmiit kuntayhtymän tehdessä budjettipäätöksiään.

Yhtymäjohtaja Juha Heino kertoi ennen kokousta, että alun perin terveydenhuollon maksuja piti korottaa samassa aikataulussa kuin Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri on korottamassa maksujaan ensi maaliskuussa.

Koska sosiaalipuolen palvelumaksuihin tuli vuoden alusta valtakunnallisia tulorajamuutoksia, kuntayhtymässä päätettiin kuitenkin niputtaa sosiaali- ja terveydenhuollon maksumuutokset päätettäväksi samaan aikaan. Muutoksia maksuihin pyrittiin saamaan kertarytinällä.

-Tulorajatarkistukset ja asiakasmaksut ovat käsittelyssä nyt samalla kertaa, kertarytinällä, Heino totesi.

Maksumuutoksissa lähtökohtana on se, ettei asiakkaan taloudellinen asema voi olla esteenä palveluiden saamiselle. Jos maksun periminen vaarantaa henkilön toimeentulon, kuntayhtymä on asiakasmaksulain mukaan velvollinen jättämään maksuja perimättä tai alentaa niitä.

Yhtymähallituksen vasemmistoliittolainen jäsen Tapio Virtanen sanoo taksojen tarkistuksen kurmuuttavan erityisesti vähävaraisia eläkeläisiä. Virtanen pelkää muutenkin tuloerojen alkavan yhä voimakkaammin näkyä kansalaisten saatavissa olevissa terveydenhuollon palveluissa. Virtasen mukaan vanhusten arkea voi olla se, riittävätkö rahat ruokaan vai lääkkeisiin. Myös terveydenhuollon kilpailutuksen lisääminen arveluttaa Virtasta.

Näin esimerkiksi terveyskeskusmaksu kolmelta ensimmäiseltä käynniltä samassa terveyskeskuksessa kallistuu nykyisestä 16,10 eurosta 17,10 euroon, kun yhtymäjohtajan esityksen hyväksyminen olisi nostanut kertamaksun 20,90 euroon. FL

Heinon esityskaatui 1–9
Yhtymäjohtaja Juha Heinon esitys maksimikorotuksista kaatui yhtymähallituksen kokouksessa selkeästi äänin 1–9.Kokouksessa Ismo Ojansuu (sd.) esitti maksuihin, lukuun ottamatta erikoissairaanhoidon maksuja, 10 prosentin korotusta. Äänestyksessä Heinon esityksen taakse asettui vain Merja Augustin (kok.).Ojansuun esityksen taakse tulivat yhtymähallituksen puheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.), Anita Joenpalo (sd.) , Tuula Forsblom (ps.), Jorma Hacklin (sd.), Sanni Junnila (kesk.), Juhani Kaunela (kesk.), Pentti Kauppi (kok.) ja Tapio Virtanen (vas.).

Fingerpori

comic

Uusimmat