Lounais-Häme

Hykyn tulos reilulla plussalla

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän (hyky) viime vuoden tilikauden tulos oli 2,26 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

-Tulos on hyvä, hykyn yhtymäjohtaja Juha Heino kehaisee.

Kaikki palvelualueet perhepalveluita lukuun ottamatta pääsivät ylijäämäiseen tulokseen.

Toimintatuotot ylittivät talousarvion, mutta osa tuotoista johtui kuntamaksujen muutoksista. Todellisuudessa toimintatuotot kasvoivat edellisvuoteen verrattuna lähes 350000 euroa.

Henkilöstökulut alittivat talousarvion 2,8 miljoonalla eurolla. Alituksesta noin 0,5 miljoonaa euroa selittyy lomarahavelkavarauksen pienentymisestä.

Palveluiden ostot ylittivät talousarvion 2,2 miljoonalla eurolla.

Investointeja tehtiin 3,6 miljoonan euron edestä. Korkeavahan peruskorjaus maksoi 2,57 miljoonaa; loput kuluivat muihin rakennushankkeisiin, atk-ohjelmiin sekä laitteisiin, koneisiin ja kalustoon. FL

 

Uusimmat