Lounais-Häme

Hyvästit yhteisyritykselle

Humppilan valtuusto laittoi torstai-illan kokouksessaan lopulta pisteen yhteisyrityksen suunnitteluun.

Valtuusto päätti elokuun kokouksessa, että hankintapäätös yhteisyrityksen perustamiseksi Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän ja Pihlajalinnan kesken pidetään voimassa ja hankintamenettelyä jatketaan, jos Forssa ja Ypäjä ovat samaa mieltä.

Kumpikin päätti jo aiemmin, ettei yhteisyrityksen valmistelua enää jatketa, joten Humppilakin jätti asian taakseen.

Keskustan valtuustoryhmä ja Pekka Niinikoski (sd.) jättivät tosin eriävän mielipiteen päätöksestä.

-Keskustan ryhmä oli sitä mieltä, että valmistelua olisi pitänyt jatkaa, Eeva Nurmi (kesk.) summasi.

Kunnan osavuosikatsaus ei herättänyt keskustelua. Kunnanjohtaja Jari Keskitalo toivoi, että valtuutetut jättäisivät pikapuoliin valtuustoaloitteita, jotka toisivat rahaa kuntaan. Rahaa kun ei oikein ole.

Kunnan toimintakulut ovat pysyneet alkuvuoden aikana kohtuullisissa raameissa, mutta tulopuoli ei.

-Veroprosenttia olisi pitänyt nostaa 1,5 prosenttia, jotta olisimme voineet kattaa väheneviä valtionosuuksia. Tulopuoli sakkaa, Keskitalo summasi.

Kokouksessa kehuttiin myös lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa tuleville vuosille. Kari Ahola (kesk.) huomautti, että kaikki lautakunnat voivat käyttää suunnitelmaa pohjana päätöksenteolleen.

-Jokainen lautakunta voi omalla alallaan vaikuttaa siihen, että lapset ja nuoret otetaan huomioon. FL

Uusimmat